Rakastumis-ajatuksen ohjelmointi

Kun googlaa "rakastuminen oireet", löytyy kasapäin samanlaisia tuloksia: aivokemian totaalisesta sekoittumisesta sydämen jatkuvaan ylikierroksilla käymiseen, nukkumattomuuteen ja toisen näkemiseen pinkeissä laseissa. 

Siinähän ehtii moni ihminen ahdistumaan jos ei löydä itseään tuosta listasta. Tulee kyseenalaistaminen; olenkohan väärän ihmisen kanssa? Osaanko edes rakastua? Minussa täytyy olla jotain vikaa. 

Lista jatkuu kertomuksella siitä kuinka 6-24 kuukauden kuluttua ensitapaamisesta tulee se kuuluisa maan pinnalle putoaminen. Eli alatkin näkemään kumppanisi juuri sellaisena kuin hän oikeasti on, eikä sinä versiona jota olet projisoinut haavekuvissasi.

Mitä jos se ei menekään näin? 

Rakkaudella on monet kasvot. On tunteen vähättelyä ajatella, että rakastumisen tulisi tapahtua tietyn kaavan kautta. Se harvemmin tapahtuu myöskään silloin, kun itse haluamme tai meille sopisi. Ymmärrän hyvin niiden ihmisten tuskan, jotka saavat osakseen ihmettelyä "luulisi sinunlaisella olevan vientiä". Kysehän ei ole siitä, haluaako joku sinut, vaan siitä rakastutko sinä. 

Jokaisella meillä on tietynlainen sielunsuunnitelma, vaikka uskon vapaaseen tahtoon: meillä on aina vapaus valita, mutta tietyt tapahtumat elämässä tapahtuvat joka tapauksessa. Oppitunnit painottuvat ihmisillä hyvin erilaisiin asioihin riippuen siitä, mitä olemme tulleet tänne pääasiassa oppimaan. Yhdelle ammatilliset asiat ovat nuoresta lähtien selkeä juttu, toinen taas löytää potentiaalinsa vasta keski-ikäisenä. Sama juttu myös rakkaudessa. Asiat tapahtuvat silloin kun olemme kaikkein valmiimpia niille. 

On monesti myös eri asia rakastua 20-vuotiaana kuin vaikkapa 50-vuotiaana. Ihminen hyvin usein tuntee itsensä paremmin kun ikää tulee lisää. Se on luonnollista; olemme toistaneet tiettyjä kokemuksia jo monta kertaa ja osaamme suhtautua asioihin rauhallisemmin laajemman kokemuskaaren seurauksena. Suhtaudumme myös elämään realistisemmin ja tunnemme itsemme syvemmin. 

Harva puhuu kuitenkaan traumakiintymys-suhteesta. Vallitsevaa käsitystä rakastumiseen liittyvästä hullaantumisesta voidaan verrata myös traumakiintymykseen. Termi tarkoittaa seuraavaa:

"Traumakemiasuhdetta pitää yllä epäterveet tunnekytkökset. Suhteessa toistuu samanlaiset repivät kaavat jossa vuorottelevat voimakkaat tunteet hylätyksitulosta ja yhteenkuuluvuudesta intensiivisesti. Jatkuva epävarmuus on erikoisella tavalla koukuttavaa ja satuttava kohtelu alkaa normalisoitua.

Traumakemia suhde on emotionaalisen hyökyaaltoilun lisäksi myös hormonaalista vuoristorataa, ja se tekeekin siitä niin koukuttavaa. Kun elämme jatkuvassa epävarmuudessa, nostaa se stressihormoneita mm. adrenaliinia ja kortisolia. Kun sitten epävarmuuden jälkeen tulee ”helpotus”- eli traumakemia suhteessa se hetkellinen hyvä, on dopamiini (mielihyvä) ryöppy melkoinen. Tämä epävarmuus – helpotus kehä voi olla hyvin koukuttava ja myös tästä johtuen turvalliset suhteet ja tasaisuus voi tuntua tylsältä, vieraalta ja oudoltakin."(www.hidastaelamaa.fi)

Tietenkään moni ei tiedosta tunnehuumassaan käyttäytyvän traumastaan käsin, vaan kuvittelee kaiken tunnemyrskyn olevan merkki siitä, että on "oikean" ihmisen kanssa. Lisättäköön kuitenkin, että jokainen parisuhde sisältää ainakin jossain määrin traumasidoksia. Meillä kaikilla on haavoja ja traumoja. Parhaimmillaan voi oppia todella paljon, pahimmillaan menettää todella paljon. Tasaisuus suhteessa voi olla monelle jopa pelottavaa, koska se voi tuntua vieraalta. 

Palataan vielä siihen ajatukseen, miltä sitten kuuluisi oikeasti tuntua kun on tunteita toista kohtaan? Joillakin rakkaus syttyy ystävyyden seurauksena. Jotkut ovat olleet ystäviä jo monta vuotta, kunnes eräänä päivänä huomaavat omaavansa syvempiä tunteita. Tässä kohtaa myös nähdään toinen kokonaisena, sellaisena kuin hän on. Aika sattuu olemaan oikea tuolle etenemiselle. Joidenkin kanssa kohtaaminen saattaa herättää uteliaisuuden ilman valtavan suuria tunteita, mutta halun nähdä uudelleen.

On myös normaalia, että omat haavat nousevat voimakkaasti pintaan heti aluksi. Alkuaikojen tapailu saattaa herättää voimakasta epävarmuutta: ihmisen primäärinen trauma eli hylätyksi tulemisen pelko on voimakkaimmillaan. Tässä vaiheessa ei muutenkaan tunne vielä toista ihmistä, ja joutuu kamppailemaan moninaisten tunteiden kanssa: tulenko hyväksytyksi tällaisena kuin olen? Olenko viehättävä? Voinko luottaa häneen? Mitä jos hän onkin toksinen? Onko meillä aivan erilaiset arvot?

Rakkaus voi syttyä hitaasti. Sille ei ole olemassa aikajanaa. Ja se, että jo alussa tulee hetkiä jolloin haluaa tarkastella ja kyseenalaistaa alkavan suhteen ja vastapuolen ominaisuuksia, kertoo kypsästä ajattelusta. Se, että antautuu kuukauden tai parin kohdalla statukseen "parisuhde", tuntuu itselle nykyään aika etäiseltä ajatukselta. Moni miettii asuinpaikkaansakin pidempään, vaikka kyse on kuitenkin mahdollisesta loppuelämän kumppanista. 

Se ei ole yhtään vähempää rakkautta, että näkeekin toisen ihmisen ja alkuvaiheessa hyvin realistisena. Jokaisen tie on erilainen, ihan kaikessa. Jos olet tietoinen etkä traumojesi vallassa, tiedät myös, mitä aidosti tunnet ja miltä rakkautesi toisen kanssa näyttää. Kukaan muu ei sitä voi määritellä. 

Kyseenalaistan myös ajatukset siitä, että rakkauden tunteet haalenisivat viimeistään parin vuoden jälkeen tai seksielämä tyrehtyisi. Nämä syötetyt kaavat ovat vaarallisia, sillä niistä voi tulla itseään toteutettavia ennustuksia jos näihin uskoo. Ajattelen että rakkaus nimenomaan kasvaa ja laajenee. Mihin se yhtäkkiä katoaisi? Ja jos se alun perinteinen hullaantuminen oli aitoa, niin kahden vuoden kohdalta alkaa nimenomaan se aidon rakastamisen opettelu. Jotkut ovat aloittaneet sen jo aiemmin. 

Seksielämässä tiivistyy se, miten kahden ihmisen välillä on. Jos olette rakentaneet aitoa yhteyttä, niin en millään usko että se yhtäkkiä tyrehtyisi. Tunneyhteys ja toimiva seksielämä eivät tapahdu itsestään, vaan vaativat jatkuvaa kiinnostusta ja aitoa dialogia kumppanin kanssa. 

Ihminen on mestari luomaan itselleen kärsimystä. Luomme niitä omilla ajatuksillamme. Suurin osa on niin automaattisia ettei niitä osaa edes kyseenalaistaa. Luottaisin rakkaudessa omaan sisäiseen kompassiini; miltä tuntuu kehollisesti ja tunnetasolla. En siihen, mitä joku muu sanoo. Toki on hyvä kuunnella luotettavan ihmisen mielipide, mutta samalla myös muistaa että jokainen puhuu omasta ymmärryksestään käsin. Rakkaudessa kovia kokenut antaa usein neuvoja omasta pettymyksestään käsin. 

Maailma huutaa rakkautta. Jos löytää täällä jotain aitoa, on saanut jo kateellisuutta osakseen. Niin vaistomaisesti me ymmärrämme, että olemme kokemassa täällä rakkautta. Emme vain ymmärrä, että se ei ole jotain, mitä joku tuo meille. Ole se energia minkä haluat luoksesi.