Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2023.

Timanttikaivos on sisällämme

Tämänkertainen kirjoitus on lempiaiheestani: rakkaudesta.  Olemme kaikki syntyneet seksuaalisen teon seurauksena, vaikkei jokainen olekaan välttämättä ollut toivottu ja odotettu. Kuitenkin se, että lapsi hedelmöittyy on itsessään jumalallista, vaikka teko ei olisikaan (viittaan tällä nyt erityisesti raiskauksiin). Olemme siis ytimeltämme rakkautta ja seksuaalisuutta. Ja kuinka voimakkaasti nämä kaksi asiaa, jotka mielestäni kuuluvat puhtaimmillaan yhteen, onkin kaupallistettu ja tuotteistettu.  Ihminen on harhautettu uskomaan, että voimme ostaa rakkautta. Että laihduttamalla, leikkauksilla, vaatteilla, statuksella ja rahalla saamme sitä. Harhassa uskotaan, että olet hyvä ja rakastettava vain jos mahdut tietynlaiseen muottiin. Joku on keksinyt millainen on täydellisen näköinen nainen tai mies: mitä kaikkea (ulkoista) tarvitset ollaksesi menestynyt rakkaudessa.  Ajatellaan, että tänne syntyessään vauva on täynnä rakkautta. Usein pieni ihmisenalku saakin kaiken ihailun; hän muistuttaa mei

Kello ja luovuus elävät eri elämää

Pohdin usein aikaa ja ajan käsitettä. Tarkemmin sanottuna pohdin kelloa ja sen suhdetta energeettiseen järjestelmäämme (keho-mieli-sielu), joka taas toimii täysin omanlaisillaan aalloilla.  Mielessäni on yhä ne peruskoulun ensimmäiset historian tunnit, joissa piirsimme pitkää aikajanaa. Se oli sitä aikaa, kun opetettiin että aika on lineaarista, eli eteenpäin menevää. En tiedä opetetaanko yhä näin. Mistä voisimmekaan tietää varmuudella sellaisen asian? Olen jostain syystä yhä vakuuttuneempi, että aika on jotain muuta. Jos aikaa pitäisi graafisesti kuvasta, sanoisin että se on useita pyöriviä kiekkoja, jotka ovat limittäin. Toiset kiekoista ovat toistensa päällä. Jossain vaiheessa kun kiekko pyörähtää, saatamme saada esimerkiksi uuden mahdollisuuden johonkin tilaisuuteen; sellaiseen mihin emme aiemmin tarttuneet.  Henkilökohtaisen energian näkökulma nauraisi kellon käsitteelle. Ne, jotka käyvät niinskutsutussa 8-16-työssä voivat tämän allekirjoittaa. Vaikka on olemassa kello, meidän keh