Timanttikaivoksella

Jouduinpa taannoin sellaiseen tilanteeseen, jossa minun sanottiin kopioivan toisen ihmisen ajatuksia blogiteksteissäni. Olin väitteestä varsin hämmentynyt, erityisesti koska ajatus tuli läheisen ihmisen taholta. Tämä tuntui hyvin ikävältä juurikin siksi, koska kyseessä ei ollut kuka tahansa tuntematon ihminen.  Aloin tarkastelemaan asiaa. Kuka täällä omistaa ajatukset? Kuka täällä omistaa kunnian upeisiin runoihin, taiteeseen tai tieteellisiin keksintöihin? Kuka voi sanoa, että on jonkin ison aatteen tai keksinnön takana? Mieleeni ei tule ainoatakaan asiaa, jossa joku voisi ottaa kunnian sataprosenttisesti itselleen. Jopa merkittävimmissä keksinnöissä on ollut muitakin viisaita ihmisiä osallistumassa kehittämiseen ennen sen kukkaan puhkeamista. Esimerkkinä vaikkapa Wrightin veljeksien lentokoneen suunnittelu tai älypuhelin.  Taas palaamme siihen toteamukseen, että me tarvitsemme täällä toisiamme. Ihan samalla tavalla kuin tekniset keksinnöt, samalla tavalla "näkymättömät" asi

Ajattelemme usein, että olemme onnellisia sitten kun asiat on ulkoisesti hienosti, sitten kun on tiettyjä materiaalisia asioita ja vaikkapa se "unelma ulkonäkö". Tässä vinoutuneessa ajatusmallissa meitä on ollut avittamassa niin kulttuurilliset tekijät kuin markkinatalous, joka haluaa väittää ettemme voi olla onnellisia kuin omaamalla tietynlaiset ulkoiset tunnusmerkit. Tosiasiassa tämä menee juuri toisinpäin. Ihmisen onnellisuus lähtee aina sisältäpäin ulospäin.  Onnellinen ihminen elää runsauden energiassa, sillä hän ei surkuttele mitä häneltä puuttuu vaan on kiitollinen siitä mitä hänellä on. Ja kun näkee runsautta pienissäkin asioissa, on vain ajan kysymys milloin ne manifestoituvat fyysisesti. Tällainen ihminen ei ole myöskään kiinnittynyt materian maailmaan, vaan hän ymmärtää että se voi olla kaunis lisä hänen tuntemalleen rakkaudelle. Materia ei toimi siis laivan kapteenina.  Henkinen evoluutio sysää käyntiin kaiken fyysisen  Tämä tietenkin turhauttaa ihmistä, joka on

Otsikko saattaa jo itsessään herättää ajatuksia, puhumattakaan sanasta "henkisyys". Miten se määritellään? Mistä voin tietää onko toinen henkinen?  Tarkastellaanpa ensin varsin yleisiä ajatuksia siitä, millainen on henkinen ihminen. Ja tämän jälkeen sitä, mitä se omasta mielestäni on.  Kulttuurissamme tuolla sanalla on mielestäni edelleen vahva stigma. Sanaan liitetään usein mystisiä asioita: uskonto, meditaatio, hörhö, hippi, oudosti pukeutuva... Näin ihan vain muutamia mainitakseni. Henkisyys voidaan liittää tietynlaiseen elämäntapaan, ruokavalioon tai vaikkapa siihen, millaisia keskusteluja käyt toisten kanssa. Moni yhdistää henkisen uskonnolliseen.  Olen kuullut myös seuraavanlaisia lauseita: "olen henkinen ja puhun paljon diippejä juttuja" tai "en juo alkoholia, koska henkiset ei juo". Jonkun mielestä henkiset ihmiset pukeutuvat ja käyttäytyvät tietyllä tavalla.  Jos pitäisi kiteyttää mitä henkisyys on, niin määrittelisin sen seuraavasti: Henkisyys on

Ihmissuhteemme vaikuttavat valtavasti omaan henkiseen kasvuumme. Sanonta "olet viiden läheisimmän ihmisen keskiarvo" ei ole tuulesta temmattu.  Olemme syystäkin runsaslukuinen laji. Jos meidän kuuluisi selvitä ja elää yksin, niin tuskin meitä olisi täällä näin paljon. Planeettamme ei ole helpoin paikka elää. Olemme edelleen vahvasti 3D-todellisuudessa ja siksi vastavoimat (rakkaus ja viha) näyttäytyvät täällä vahvasti. Ei varmaan tarvitse kertoa esimerkkejä. Yksi ihminen ei ole koskaan yhtä vahva kuin kaksi tai useampi.  Vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että ihmisen kuuluu osata olla yksin ja todella sisäistää käsitys "minä olen rakkaus", sen sijaan että se olisi jossakin muualla, tulee hänen myös osata olla yhteydessä toisiin.  Kun ihminen sisäistää että hän on rakkaus, eli universumi/luoja/Jumala, siitä käsin alkaa myös aukeamaan kaikki universumin lainalaisuudet. Ajattelen, että jokaisen tulee tuoda tietonsa, viisautensa ja lahjansa muille jaettavaksi.  Tuota

Muutama sananen runoudesta. Alkuun sanon, etten ole mikään runojen suurkuluttaja, vaikka innostunkin esimerkiksi koskettavista laulujen lyriikoista tai syvällisistä runoista. On kuitenkin yksi ylitse muiden: Rumi.  Tarkemmin sanottuna  Jalāl al-Dīn Muḥammad Rūmī,  joka on kuuluisimpia islamin mystikoita. Hän on vaikuttanut sekä islamin- että kristinuskoisiin maihin.  Rumi oli kotoisin Persiasta ja eli 1200-luvulla. Hänen isänsä oli kuuluisa hengellinen  opettaja.  Rumin runoissa on yhteistä ajatus, että hahmottamamme asiat ovat vain heijastuksia todellisuudesta. Jotta voi ymmärtää todellisuutta, vastaus löytyy sisältämme olevasta jumalaisesta. Siitä samasta valosta, rakkaudesta, universumista, mitä monet uskonnot opettavat. Niille kaikille on yhteistä sama lähde.  Hän uskoi ekstaattiseen rakkauteen, joka on jumalainen ja sen saavuttamiseen tarvitaan toisen ihmisen läsnäolon. Ikään kuin seuraavasti "rakkaudessa ihminen armahdetaan olemasta yksilö, ja hän oppii ymmärtämään, että

Ihmisen syvin tarve on tulla rakastetuksi. Rakastetuksi tuleminen tarkoittaa toisen näkemistä autenttisin silmin: sitä, kuka hän on niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Rakkauteen kuuluu valo ja varjo. Jotta voi tulla rakastetuksi, täytyy olla myös uskallusta näyttää omat varjot. Toinen ei voi nähdä sinua, jos et anna hänelle lupaa nähdä sinua.  Siitä lähtien kun sielumme kiskaistaan henkimaailmasta ihmisen kehoon syntyessämme tänne fyysisesti, kaipaamme rakkautta. Rakkauden etsiminen on meille yhtä luontaista kuin mitä eloonjäämisen viettimme on.  Etsimme sitä erilaisin keinoin. Ensin vanhempiemme sylistä. Tarkkailemme, saammeko rakkautta ja tuleeko meidän ansaita se. Alamme muokkaamaan itseämme ja käyttäytymistämme sen mukaan mitä sielumme ja alitajuntamme oppii rakkauden ansaintakaavaksi.  Etsimme rakkautta seuraavassa vaiheessa koulukavereiltamme ja myöhemmin muilta yhteisöiltä. Pienen peruskoululaisen päässä tämä on tietyllä tavalla julmaa, koska hän ei ymmärrä etsivänsä, saati sitt

..on jalostaa minua syvimmäksi ja aidoimmaksi versioksi itsestäni. Tämä ajatus on värittänyt oikeastaan jokaista niin kutsuttua parisuhde-manifestointiani. Uskon ajatuksillamme olevan mielettömän suuri merkitys siihen, mitä vedämme puoleemme. Kvanttifysiikkakin alkaa antamaan "tieteellisiä" todisteita asiasta. Toisinaan huvittaa tämä länsimaalainen "tieteellinen todistaminen". Kaikkihan on ollut aluksi tuota niinkutsuttua mielikuvitusta ja ajatusta. Ja toisaalta, tiedämmekö koskaan aivan täysin kaikkea? Siinä piilee elämän hienous ja kauheus.  Kun manifestoi, tai kirjoittaa toivottua tulevaisuuden käsikirjoitusta, mieli epäilee että voivatko asiat todella tulla toteen. Olemme hyvin skeptisiä olentoja, ja se on myös hyvä. Kaikkea ei pidäkään niellä heti totuutena. Tarkoitan skeptisyydellä tai rajoittuneisuudella sitä, että uskomme meillä olevan hyvin vähän, tai ei ollenkaan mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuuteemme positiivisesti. Minä itse olen skeptinen monenkin a

Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi pikakelauksella heräämiseeni johtaneita elämänvaiheita. Tässä keskityn ennemminkin siihen, miten tuo herääminen minussa näkyy. Heräämisen toinen osa kestää loppuelämän.  Kun ihminen on herännyt, hän alkaa ymmärtämään pienuutensa. Oman keskeneräisyytensä. Kuinka paljon on opittavaa ja kasvettavaa. Olemme täällä kehittymässä ja kasvamassa kuolemaamme asti. Omien uskomusten, toimintapojen ja ajatusmallien läpikäymisellä ja työstämisellä elämästä tulee huomattavasti kevyempää. Emme enää kuvittele olevamme uhreja. Alamme ymmärtämään energian maailmaa: kaikki se mitä meille tapahtuu, tapahtuu jotta oppisimme niistä, ja menisimme oikeaan suuntaan. Mitä pidemmälle kasvaa, sitä vapaampi on rajoittavista uskomuksista ja toimintamalleista. Ja mitä vapaampi niistä on, sitä aidommin kuulee myös sisäisen äänensä. Tällöin uskaltaa myös elää itsensä näköistä elämää. Alamme pikkuhiljaa ymmärtämään, että tosiasiassa olemme itse oman elämämme luojia. Valotan nyt muut

Heräämisellä viittaan pitkään prosessiin. Ajattelen sen alkavan yhteiskunnassamme vallitsevien sääntöjen ja normien kyseenalaistamisesta. Siitä hetkestä, kun ensi kertaa emme otakaan enää itsestäänselvänä sitä, että meille kerrotut, tai näkemämme asiat olisivat totta. Alamme näkemään niinkutsutusti metsän läpi.  Mielen valtaa hämmennys kun tässä prosessissa pääsee alkuun. Miten kaikki onkaan niin valheellista: ympäristöstä ja mediasta oppimamme mallit ihmissuhteista, rakkaudesta, terveydestä, vauraudesta, työstä... Alamme ymmärtänään että mieleemme on ohjelmoitu malli, joka ei tue ollenkaan hyvinvointiamme. Alamme tarkastelemaan oppimaamme ja aistimaan sitä, mikä meille on todellista? Herääminen onkin loppuelämän kestävä prosessi. Miten sitten itse heräsin? Muutama sananen lapsuudesta ensin. Ensimmäinen yhteisömme, eli lapsuuden perhehän on meille ensimmäinen yhteisön malli. Omaksumme sieltä myös roolit, joita lähdemme toteuttamaan eri yhteisöissä, kuten kouluissa ja työpaikoissa.  Min

Tämänkertainen kirjoitus on lempiaiheestani: rakkaudesta.  Olemme kaikki syntyneet seksuaalisen teon seurauksena, vaikkei jokainen olekaan välttämättä ollut toivottu ja odotettu. Kuitenkin se, että lapsi hedelmöittyy on itsessään jumalallista, vaikka teko ei olisikaan (viittaan tällä nyt erityisesti raiskauksiin). Olemme siis ytimeltämme rakkautta ja seksuaalisuutta. Ja kuinka voimakkaasti nämä kaksi asiaa, jotka mielestäni kuuluvat puhtaimmillaan yhteen, onkin kaupallistettu ja tuotteistettu.  Ihminen on harhautettu uskomaan, että voimme ostaa rakkautta. Että laihduttamalla, leikkauksilla, vaatteilla, statuksella ja rahalla saamme sitä. Harhassa uskotaan, että olet hyvä ja rakastettava vain jos mahdut tietynlaiseen muottiin. Joku on keksinyt millainen on täydellisen näköinen nainen tai mies: mitä kaikkea (ulkoista) tarvitset ollaksesi menestynyt rakkaudessa.  Ajatellaan, että tänne syntyessään vauva on täynnä rakkautta. Usein pieni ihmisenalku saakin kaiken ihailun; hän muistuttaa mei

Pohdin usein aikaa ja ajan käsitettä. Tarkemmin sanottuna pohdin kelloa ja sen suhdetta energeettiseen järjestelmäämme (keho-mieli-sielu), joka taas toimii täysin omanlaisillaan aalloilla.  Mielessäni on yhä ne peruskoulun ensimmäiset historian tunnit, joissa piirsimme pitkää aikajanaa. Se oli sitä aikaa, kun opetettiin että aika on lineaarista, eli eteenpäin menevää. En tiedä opetetaanko yhä näin. Mistä voisimmekaan tietää varmuudella sellaisen asian? Olen jostain syystä yhä vakuuttuneempi, että aika on jotain muuta. Jos aikaa pitäisi graafisesti kuvasta, sanoisin että se on useita pyöriviä kiekkoja, jotka ovat limittäin. Toiset kiekoista ovat toistensa päällä. Jossain vaiheessa kun kiekko pyörähtää, saatamme saada esimerkiksi uuden mahdollisuuden johonkin tilaisuuteen; sellaiseen mihin emme aiemmin tarttuneet.  Henkilökohtaisen energian näkökulma nauraisi kellon käsitteelle. Ne, jotka käyvät niinskutsutussa 8-16-työssä voivat tämän allekirjoittaa. Vaikka on olemassa kello, meidän keh

Olin hiljattain viikon kestävällä meditaatioretriitillä. Tämä retriitti perustui Buddhalaiseen Vipassana-tekniikkaan, joka tarkoittaa asioiden tarkastelemista sellaisina kuin ne ovat. Vietimme ajan hiljaisuudessa. Emme siis puhuneet viikkoon lukuunottamatta muutamia lyhyitä tapaamisia opettajien kanssa.  Tällä englanninkielisellä retriitillä oli kolme ohjaajaa ja osallistujia 40-50. Osallistujista suurin osa oli naisia, miehiä noin kolmasosa. Ikähaarukka oli laaja: nuorimmat olivat noin 20-vuotiaita, vanhimmat eläkeikäisiä.  Päivät toistivat samaa kaavaa. Herätys oli hieman kello kuuden jälkeen. Puolen tunnin päästä heräämisestä alkoi ensimmäinen istumameditaatio. Meditaatiot olivatkin vuorotellen istuma- tai kävelymeditaatioita. Aamiaisen jälkeen oli joka päivä työmeditaatio, jossa jokainen teki samaa tehtävää. Siivosin vessoja. Se oli minulle ok - kotonakin vessan siivoamisesta tulee hyvin puhdistunut olo.  Ruoka kuului myös retriitin hintaan. Saimme päivittäin kolme maittavaa kasvis