Demoni nimeltä Vastustus

Tyyppi nimeltä Vastustus kuiskii korvaani päivittäin:

"ei jaksaisi lähteä lenkille"

"ehken menekään sopimaani tapaamiseen"

"ei minusta ole tähän"

"ei ole mitään sanottavaa, muut ovat viisaampia"

Oman mielen pyöritys on niin automaattista. Kun tunnistaa edes osan siitä sabotoivasta puheesta, voi todeta olevansa vahvasti kehityksen tiellä. Välillä tuntuu kuin nahistelisi sisäisessä vuoropuhelussa pienen lapsen kanssa. Ja sitä se varmaan onkin. Se pieni lapsi ei haluaisi eikä jaksaisi tehdä mitään, varsinkaan mitään uutta ja niin sanotusti rasittavaa. Eroaa siitä Sielun väsymyksestä siinä mielessä, että Vastustus nousee esiin useimmiten samantyyppisissä tilanteissa. Sielun väsymys taas iskee aikakausina, joka kestää päivän tai joitakin viikkoja, jolloin minkäänlainen suorittaminen ei vain kiinnosta ja haluaisi istua taikametsässä jutellen puulle.  

Vastustus sen sijaan sisältää pelkoja. Kuten kohtaamisia, jotka sisältää uuden ihmisen tai ihmisiä, kuten hoitoaika, terapia, juhlat.. tai mikä tahansa konsepti, missä ei ole aivan varma mitä tai ketä on vastassa, ja mikä on tapahtumien kulku. Se kuuluisa epämukavuusalue, jossa meillä ei ole kontrollia asioista. Vastutus ja pelot liittyvät yhteen. Itsesabotaasi liittyy hyvin usein juuri niihin asioihin, mitä mielessä miettii alkavansa tekemään, mutta ei ala. Tai ehtii innostumaan vain keksien seuraavana päivänä monta syytä siihen, miksi ei ole järkevää aloittaakaan. 

Tämän tunnistan itsestäni täysin. Ja tänään ajattelin ensimmäistä kertaa tämän blogiraapustukseni aloitettuani, että ehken kirjoita enää kertaakaan. Tai että jätän ainakin tänään väliin, katsotaan sitten huomenna... Siitä alkaa minulla yleensä se alamäki jota kutsun sanalla lopettaminen. Jätän yleensä asian tekemisen siihen. 

Mikä saa sitten lopettamaan asioiden tekemisen, josta kuitenkin nautin? Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, mutta kuitenkin tehnyt sitä liian vähän. Silloin harvoin kun joku on tekstejäni nähnyt, on antanut palautteena vahvan kannustuksen jatkaa kirjoittamista. Jokin osa minusta ajattelee, etten voi olla hyvä kirjoittaja koska en ole viettänyt elämääni maanisesti kirjoittaen. 

Tässä on nyt se kuuluisa laatikko-ajattelu, jossa ajattelen että kaikkien kuuluu tehdä yhtä paljon duunia sen eteen että ovat hyviä samassa asiassa. Eihän se toimi niin. Jotkut vain ovat luontaisesti parempia joissain asioissa ilman valtavaa vuosien harjoittelua tai vaivannäköä. 

Lahjakkuudeksikin sitä voidaan kutsua. En tiedä onko minulla kirjoittamisen lahjaa, kuulostaa egoistiselta ajatukselta. Toisaalta, mitä väliä onko lahjakas vai ei? Jos tämä on kuitenkin kivaa, niin miksi en kirjoittaisi? Se on riittävä syy. 

Myöskin tyyppi nimeltä Nähdyksi tulemisen pelko puskee päätään esiin. Ääni sisällä kuiskii ettei minulla ole mitään annettava tai sanottavaa. Että joku muu jossain on paljon viisaampi ja olen vain askartelija. No, entäs sitten jos olenkin? Kyllä täällä kaikenlaiset ihmiset esittävät ajatuksiaan ja julkaisevat videoitaan vaikkapa kotieläintensä metkuista, miksi minä en saisi pohtia asioita blogissa? 

En tosiaan julista absoluuttista totuutta, vaan pohdin ääneen. Nämä ovat kuitenkin minun totuuksiani, joku muu voi ajatella eri tavalla, ja se on ok. Hihhulin leiman kanssa en ole vielä täysin sinut, mutta kuitenkin noin 90%:sen ok, mikä on mieletön progressio verrattuna vaikka muutaman vuoden takaiseen.  Energia, ajatukset ja maailma muuttuu. Saattaa olla että itsekin ajattelen eri tavalla asioista huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna. Ja siihen on oikeus. En muutenkaan kannusta ketään uskomaan kehenkään tai mihinkään kuulemaansa suurena totuutena, vaan korkeintaan näkökulmana. 

Tärkeintä on aloittaa ja tehdä. Ilman sen isompaa pohdintaa, osaako jotain. Kunhan vaan tekee. Turha myöskään yrittää olla täydellinen, ei sitä koskaan ole. Mutta siinä asiassa mitä harjoittelee, alkaa pikkuhiljaa, ikään kuin vahingossa harjaantumaan. Ensin on löydettävä timantti sisältä, ja sitten voi alkaa harjoittelemaan. Ei tarvitse olla päämäärää. Jos se tuntuu oikealta, on oikealla tiellä. Siksi tämän blogin nimikin on Timanttikaivoksella. Löydä timanttisi, hio, työstä ja kiillota se omaan loisteeseen. 

Ja muuten, rakastan kissavideoita. Tunnen kuinka stressitasot laskevat kohisten niitä katsoen.Te jotka niitä teette: älkää lopettako niiden tekoa.