Timanttikaivoksella

Pohdin usein aikaa ja ajan käsitettä. Tarkemmin sanottuna pohdin kelloa ja sen suhdetta energeettiseen järjestelmäämme (keho-mieli-sielu), joka taas toimii täysin omanlaisillaan aalloilla.  Mielessäni on yhä ne peruskoulun ensimmäiset historian tunnit, joissa piirsimme pitkää aikajanaa. Se oli sitä aikaa, kun opetettiin että aika on lineaarista, eli eteenpäin menevää. En tiedä opetetaanko yhä näin. Mistä voisimmekaan tietää varmuudella sellaisen asian? Olen jostain syystä yhä vakuuttuneempi, että aika on jotain muuta. Jos aikaa pitäisi graafisesti kuvasta, sanoisin että se on useita pyöriviä kiekkoja, jotka ovat limittäin. Toiset kiekoista ovat toistensa päällä. Jossain vaiheessa kun kiekko pyörähtää, saatamme saada esimerkiksi uuden mahdollisuuden johonkin tilaisuuteen; sellaiseen mihin emme aiemmin tarttuneet.  Henkilökohtaisen energian näkökulma nauraisi kellon käsitteelle. Ne, jotka käyvät niinskutsutussa 8-16-työssä voivat tämän allekirjoittaa. Vaikka on olemassa kello, meidän keh

Ego itsessään ei ole paha. Siitä on hyötyä: sen perimmäinen tarve on pitää meidät hengissä. Emme tietäisi muuten kenen suuhun ruokaa tulisi laittaa.  Haluamme myös turvata elämän edellytykset, että meillä on koti ja turvaa ympärillä. Turva ympärillä tarkoittaa kodin seinien lisäksi myös jonkinlaista työtä mistä saa rahaa ja ihmissuhteita joissa tunnemme itsemme rakastetuiksi. Ja näiden samojen asioiden ympärille syntyy myös egosta kumpuavia ongelmia, jotka tekevät elämästä monesti vähemmän laadukkaampaa. Laadukkaammalla tarkoitan sekä omaa kokonaisvaltaista hyvää oloa että myös henkilön ihmissuhteita jossa kaikilla osapuolilla on aidosti hyvä olla.  Egossa, eli mielessä eläminen tapahtuu lähes automaattisesti ellei siihen kiinnitä huomiota. Mielemme vertailee: se jaottelee asioita hyväksi, huonoksi, keskinkertaiseksi, tylsäksi, mahtavaksi jne. Usein nämä vertailut liittyvät omaan asemaan verrattuna johonkuhun toiseen. Ego miettii, mitä muut ajattelevat: kehtaanko sittenkään olla tällai