Uskonnot ovat ulkoapäin ohjautuvia ja perustuvat kontrolliin

Sanotaan, että on muutamia aiheita jotka herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita - kuten uskonto ja politiikka. Aluksi siis disclaimer: nämä ovat omia näkemyksiäni. En edelleenkään väitä, että minun totuuteni tulisi olla myös sinun totuutesi.

Olen kasvanut perheessä, jossa uskonto on ollut läsnä. Ei onneksi yhtä tiukasti kuin ehkä jollakulla toisella, mutta uskontoon liittyviä tapoja pyrittiin seuraamaan. Muistan istuneeni kuuntelemassa 'Jumalan sanaa' alle 10-vuotiaana ja miettineeni, että uskovatko nämä ihmiset oikeasti siihen mitä heille kerrotaan. Miksi he kaikki menevät tähän mukaan? Eivätkö he mieti itse?

Erosin kirkosta aikuisiällä. Enpä siellä juuri käynyt edes teini-iässä. Tuntui tekopyhältä olla kirkon jäsen ulkoisista syistä, kuten vaikkapa mahdollisen naimisiinmenon takia. Taustani takia kuitenkin olen saanut sysäyksen tarkastella uskonasioita pintaa syvemmältä. Myös lapsena kokemani isäni menetys sai minut pohtimaan näitä asioita aiemmin kuin ikätoverini. 

En ole tuntenut tarvetta kuulua mihinkään uskontoon missään vaiheessa aikuisikääni. Toki ihminen lajina tuntee luontaista tarvetta kuulua johonkin yhteisöön, ja ymmärränkin ympäristön tuen tärkeyden. Aina emme ole kuitenkaan terveessä ympäristössä tai aidosti kasvuamme tukevassa porukassa. 

Taidan olla kuitenkin sellainen ihmistyyppi, joka haluaa löytää 'oman' uskonnon ja filosofian. Haluan olla 'riippumaton', jos näin voidaan sanoa. On todella mielenkiintoista tutkia mitä vain aatetta ja ajatusta, mutta en halua liittyä mihinkään yhteen uskontoon. Vaikka periaatteessahan jokainen meistä kuuluu johonkin kulttiin: ruokavalion, harrastuksien tai vaikkapa kulutustottumusten kautta. 

Mihin uskonnot perustuvat pohjimmiltaan?

En väitä tuntevani kaikki maailman uskontoja, sillä niitä on luultavasti tuhansia. Osa uskonnoista sisältää tiukempia sääntöjä kuin toiset. Joissakin on ehkä vähemmän sääntöjä, ja toiset saattavat näennäisesti näyttää lempeämmiltä opetuksineen. Kuitenkin usein tulee esiin samankaltaisia rakenteita. 

Suurin osa uskonnoista perustuu kontrolliin - sen johtaja tai muutama perustajajäsen on kerännyt ympärilleen kannattajoukon. Valitettavan usein narsistiset ja toksiset ihmiset onnistuvat tässä hyvin. Joku päättää uskonnoissa, miten toimitaan, mikä on syntiä, mikä ei ole syntiä, miten elää, miten ajatella. Tulkitaan raamattua tai jotain muuta pyhää kirjaa. 

Toisinsanoen tulkitaan siis tekstejä jotka ovat ikivanhoja. Kukaan ei voi todentaa niiden todenperäisyyttä. Toinen asia on se, miten raamattua tulkitaan. Teksti on niin kryptistä ajoittain, että sieltä voi kuka tahansa kääntää tekstin omaan totuuteensa sopivaksi. Vaikka tekstit olisivatkin totta, niin eiköhän raamattukin ole muutaman vuosituhannen kuluessa muuttunut aika paljon lukuisien käännöksien seurauksena. Ja sitten päästään myös siihen kysymykseen, että miksi elää menneisyydessä ja tutkia jotain mitä lukee vanhassa kirjassa? Kuinka moni uskonto oikeasti opettaa ihmistä kohtaamaan itseään, haavojaan, pelkojaan ja traumojaan? Aidosti ja voimaannuttaen ihmistä? 

Jostain syystä vain oma kokemukseni on se, että kovin monet uskontoihin kuuluvat toistelevat raamatun fraaseja, mutta eivät kuitenkaan todellisuudessa sano mitään. Ikään kuin on olemassa paljon hienoja korulauseita, mutta siitä uskon omaan elämään integroimisesta puhutaan kovin vähän. 

Toinen keino saada ihminen pysymään 'uskonnon ruodussa' on syyllistäminen. Joissakin opetuksissa saadaan ihminen tuntemaan syyllisyyttä lähes kaikesta, ja monessa täytyy pyytää anteeksi syntisiä ajatuksiaan. Emme me pysty ajatuksia hallitsemaan, vaikka olemmekin kykeneviä kehittämään tietoisuutaitojamme. Syyllistäminen on erittäin vahingollista ihmisen kehitykselle. 

Monesta uskonnosta varmasti löytyy hyviä ajatuksia, joista saa ajattelun aihetta, sitä en kiistä. Uskontojen hyvä puoli on se, että se on laittanut ihmisen ylipäätään pohtimaan uskonasioita. Eihän meillä olisi referenssiä sellaisen ajattelusta, jos kukaan ei olisi laittanut joskus palloa vierimään. 

Olen muutenkin allerginen ajatukselle siitä, että joku tulee kertomaan minulle miten jokin asia on. Siihenhän täällä blogissani itsekin kannustan: älä usko mitään mitä sanon vaan mieti itse. En opeta ketään. 

Minun Jumalani on rakkaus, tavattavissa 24/7

Jos minun pitäisi sanoa mikä on minun uskontoni, niin se on tietoisena oloa, muiden ihmisten huomioimista ja rakastamista sen hetkisen parhaan kykyni mukaan. Jonain päivinä ja aikoina pystyn siihen paremmin kuin toisina. Se on sisäisen maailmani mylläämistä, jatkuvaa uudistamista ja virrassa pysymistä. Me muutumme koko ajan. 

Olen yhteydessä 'korkeampaan' jatkuvasti: minulle Jumala on tietoisuus ja rakkaus, valo ja se on jokaisen meidän sisällä. Odottaen että antaudumme ja avaudumme sille, laajentuen. Se ei ole minusta erillinen persoona tai olento tuolla jossain joka jaottelee ihmisiä hyviin tai pahoihin. Jumala yksinkertaisesti on kaikkialla. 

Ja rakastaminen, se on 'kokopäivätyötä'. Tällä en tarkoita että se olisi aina raskasta, se on myös helppoa ja leikkisää, riippuen missä omissa prosesseissa mennään. Rakkaudelle eli Jumalalle avautuminen tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että minä en vain ymmärrä olevani Jumalainen olento vaan että ruumillistun rakkauteen. Tutkin omia kipukohtiani ja pyrin elämään sisäisten arvojeni mukaista elämää. 

Sisäisiä arvoja saakin myllätä koko elämänsä. Oma pyrkimykseni on elää autenttisesti, kiitollisuudesta ja nöyryydestä käsin. Kun olen ruumillistunut rakkauteen, alan nähdä muissa ihmisissä rakkautta ja hyvää. Löydän kiitollisuutta pienistä asioista jotka ovat oikeasti suuria. Sisäisen maailman tutkiminen on tärkeää. 

Voimme saada opastusta ja valtavaa viisautta 'toiselta puolelta'. Se, kuka on valmis kuulemaan, hänelle myös sieltä asioita kerrotaan. Meidän tulee pystyä pysähtymään itsemme äärelle. Koko maailma on meidän sisällämme ikään kuin pienoiskoossa. Kaikki mitä ilmennän sisäisesti, näen myös itseni ulkopuolella. Siksi se sisäinen työ on niin tärkeää. Kun sitä omaa kanvasta puhdistaa vanhoista ohjelmista, tulee tilalle puhtaampaa ja korkeampaa, jolloin ihminen alkaa oikeasti näkemään ja aistimaan. 

Elämäni on liian lyhyt siihen, että eläisin jonkun toisen luomien sääntöjen mukaan. Väitän että monilla uskontojen johtajilla on omia ratkaisemattomia traumoja oppiensa taustalla. Mikä onkaan mukavampaa kuin saada joku muu uskomaan omaa harhaa. Silloin kun ei tarvitse todella katsoa itseään ja pelkojaan suoraan silmiin. 

Haluan pysyä hereillä, ja hereillä pysyminen on minulle sitä että kuuntelen ja luen muiden ajatuksia ja mielipiteitä. Sitä, että olen valmis myöntämään olevani väärässä. Sitä, että tarvittaessa omaksun uusia ajatusmalleja ja hylkään vanhoja. Sitä, että olen käärmeen tavoin valmis kuoriutumaan nahoistani ja luomaan uuden. Sitä, etten ole liian ylpeä ja egossani voidakseni myöntää että olin väärässä. Opin ihan jatkuvasti: itseäni nuoremmilta ja vanhemmilta, eläimiltä, luonnosta, läsnä olemalla. 

Mikä ajaa uskontojen pariin?

Lapsena meille on helppo syöttää myös uskonto-ohjelmointi, joten on aivan ymmärettävää että moni uskoo aikuisuuteen asti tiettyyn totuuteen tai kokee vaikeana uskonnosta irtaantumisen esimerkiksi suvun paineen takia. Toki tänne syntyy myös jatkuvasti viisaampaa porukkaa, ja lapset alkavat usein varhaisessa vaiheessa kyseenalaistaa asioita. 

Perustarpeemme on kokea turvaa ja toivoa huomisesta. Aivomme hakevat jatkuvasti kokemusta turvasta: niin puuduttavaa kuin turvallisuuden negatiivinen puoli, eli asioiden jatkuvat toisto ja muuttumattomuus saattavatkin olla. Jos ihminen ei koe että hänen elämässään on toivoa, ei hän halua myöskään elää. Usein sellaisessa hetkessä kun kokee sisäistä hätää, on vaara ajatua väärään seuraan. Se väärä seura voi olla ihminen, porukka tai uskonto. 

Siinä kohtaa kun voimat on loppu ja ei jaksa ajatella elävänsä vielä seuraavana päivänä, voi uskonto toimia pelastusrenkaana. Joku lupaa minulle, että asiat järjestyvät! Että pääsen taivaaseen! Että minulle käy hyvin! Kunhan vain teen niin kuin he sanovat ja toistan tietyt rituaalit. Ja tämä on nimenomaan sitä ulkoista uskomista. Lisään tähän huomautuksen, että tarkoituksena ei ole vähätellä kenenkään älykkyyttä tai nauraa ihmisen hädälle. Tiedän hyvin miltä toivottomuus ja elämänhalun kadottaminen tuntuu. 

Minun maailmassani kaikki pääsevät taivaaseen. Ei ole olemassa kahta osoitetta. On vain erilaisia tasoja ja oppikouluja myös siellä hengen maailmassa, mutta ketään ei todellakaan lähetetä hiilihangolla grillattavaksi. 

Uskontojen säännöt ovat ristiriitaisia

Ja sitten on ne säännöt, mitä joissakin uskonnoissa tuntuu riittävän massiivisen paljon. Jos ihan tosissaan miettii, mitä väärää on siinä jos kuuntelen musiikkia? Tanssin? Luen kirjallisuutta, otan valokuvia, nautin seksuaalisuudestani? En vahingoita ketään, vaan toimin rakkaudesta ja ilosta käsin. Mikä on sen korkeampaa energiaa? Nämä kaikki mainitsemani asiat ovat nimenomaan Jumalasta, lähteestä tulevaa, luovaa energiaa. Luovuus jos mikä on meidän itsemme eli Jumalallisen ilmentämistä. 

Me saamme, voimme, ja meidän tulee nauttia aisteistamme tässä jo riittävän raskaassa, karkeassa maailmassa eläessämme. On aivan älytöntä yrittää rajoittaa ihmisen elämää. Meidän nimenomaan tulee nauttia ja iloita. Ja se että nauttii aisteistaan, ei tarkoita että kiinnittyisi johonkin toksisesti.  

Yksi asia mikä erityisesti hiertää uskonnoissa on seksuaalisuuden kieltäminen. Lähes kaikki, ellei kaikki uskonnot tuntuvat ummistavan silmänsä kun päästään aiheeseen seksuaalisuus. Aihetta käsitellään pintaraapaisuna ja jos käsitellään, niin lähinnä lastenteon näkökulmasta. On uskomatonta (no pun intended) että se, mistä ihminen on perustavanlaatuisesti rakentunut (seksuaalinen energia), kielletään niin hanakasti. 

Uskon syyn piilevän siinä, että jos ihminen todella pääsee aidosti syvälle seksuaalisuuteensa, hän todellakin pääsee myös syvälle omaan valoonsa ja jumalaisuutensa. Silloin hän myös saattaa huomata, ettei tarvitse uskontoa enää mihinkään. Ja olen varma ettei kovin moni (tai yksikään) uskonnon/kultin johtaja ole löytänyt omaa pyhä, aitoa seksuaalisuuttaan. Hän ei yksinkertaisesti olisi uskonnon johtaja enää siinä vaiheessa. 

Lopputulema: Ihmisen arvo ei ole mitattavissa sillä onko hän jossain uskonnossa vai ei. Olen tavannut ihmisiä jotka kuuluvat johonkin uskontoon mutta silti juoruilevat, pettävät ja puukottavat toisiaan selkään. Olen tavannut myös heitä, jotka tekevät oikeasti parhaansa. Ja samalla tavalla olen tavannut ihmisiä, jotka ovat ateisteja ja he elävät silti sydämensä totuutta, kunnioittaen toisia ja eläen rehellisesti. Sekä kaikkea näiden ääripäiden väliltä. Tässäkin päädyn siihen samaan mihin niin monissa muissakin blogin teksteissä. Älä anna minkään nimilapun hämätä, katso ja tutki mitä löytyy sanan takaa. Uskonnossa tai ei. 

Kaiken kirjoittamani jälkeen on kuitenkin vaikea ajatella, että muuttaisin koskaan kovinkaan radikaalisti mielipidettäni näissä uskon asioissa. Onneksi tähän maailmaan saakin mahtua monenlaisia ihmisiä, aatteita ja ajatuksia. Toivon että sinulla joka luit tekstin, kuuluit johonkin uskontoon tai et, on aidosti hyvä olo ja tunnet eläväsi sydämesi totuutta.