Timanttikaivoksella

Jouduinpa taannoin sellaiseen tilanteeseen, jossa minun sanottiin kopioivan toisen ihmisen ajatuksia blogiteksteissäni. Olin väitteestä varsin hämmentynyt, erityisesti koska ajatus tuli läheisen ihmisen taholta. Tämä tuntui hyvin ikävältä juurikin siksi, koska kyseessä ei ollut kuka tahansa tuntematon ihminen.  Aloin tarkastelemaan asiaa. Kuka täällä omistaa ajatukset? Kuka täällä omistaa kunnian upeisiin runoihin, taiteeseen tai tieteellisiin keksintöihin? Kuka voi sanoa, että on jonkin ison aatteen tai keksinnön takana? Mieleeni ei tule ainoatakaan asiaa, jossa joku voisi ottaa kunnian sataprosenttisesti itselleen. Jopa merkittävimmissä keksinnöissä on ollut muitakin viisaita ihmisiä osallistumassa kehittämiseen ennen sen kukkaan puhkeamista. Esimerkkinä vaikkapa Wrightin veljeksien lentokoneen suunnittelu tai älypuhelin.  Taas palaamme siihen toteamukseen, että me tarvitsemme täällä toisiamme. Ihan samalla tavalla kuin tekniset keksinnöt, samalla tavalla "näkymättömät" asi

Ajattelemme usein, että olemme onnellisia sitten kun asiat on ulkoisesti hienosti, sitten kun on tiettyjä materiaalisia asioita ja vaikkapa se "unelma ulkonäkö". Tässä vinoutuneessa ajatusmallissa meitä on ollut avittamassa niin kulttuurilliset tekijät kuin markkinatalous, joka haluaa väittää ettemme voi olla onnellisia kuin omaamalla tietynlaiset ulkoiset tunnusmerkit. Tosiasiassa tämä menee juuri toisinpäin. Ihmisen onnellisuus lähtee aina sisältäpäin ulospäin.  Onnellinen ihminen elää runsauden energiassa, sillä hän ei surkuttele mitä häneltä puuttuu vaan on kiitollinen siitä mitä hänellä on. Ja kun näkee runsautta pienissäkin asioissa, on vain ajan kysymys milloin ne manifestoituvat fyysisesti. Tällainen ihminen ei ole myöskään kiinnittynyt materian maailmaan, vaan hän ymmärtää että se voi olla kaunis lisä hänen tuntemalleen rakkaudelle. Materia ei toimi siis laivan kapteenina.  Henkinen evoluutio sysää käyntiin kaiken fyysisen  Tämä tietenkin turhauttaa ihmistä, joka on

Otsikko saattaa jo itsessään herättää ajatuksia, puhumattakaan sanasta "henkisyys". Miten se määritellään? Mistä voin tietää onko toinen henkinen?  Tarkastellaanpa ensin varsin yleisiä ajatuksia siitä, millainen on henkinen ihminen. Ja tämän jälkeen sitä, mitä se omasta mielestäni on.  Kulttuurissamme tuolla sanalla on mielestäni edelleen vahva stigma. Sanaan liitetään usein mystisiä asioita: uskonto, meditaatio, hörhö, hippi, oudosti pukeutuva... Näin ihan vain muutamia mainitakseni. Henkisyys voidaan liittää tietynlaiseen elämäntapaan, ruokavalioon tai vaikkapa siihen, millaisia keskusteluja käyt toisten kanssa. Moni yhdistää henkisen uskonnolliseen.  Olen kuullut myös seuraavanlaisia lauseita: "olen henkinen ja puhun paljon diippejä juttuja" tai "en juo alkoholia, koska henkiset ei juo". Jonkun mielestä henkiset ihmiset pukeutuvat ja käyttäytyvät tietyllä tavalla.  Jos pitäisi kiteyttää mitä henkisyys on, niin määrittelisin sen seuraavasti: Henkisyys on

Ihmissuhteemme vaikuttavat valtavasti omaan henkiseen kasvuumme. Sanonta "olet viiden läheisimmän ihmisen keskiarvo" ei ole tuulesta temmattu.  Olemme syystäkin runsaslukuinen laji. Jos meidän kuuluisi selvitä ja elää yksin, niin tuskin meitä olisi täällä näin paljon. Planeettamme ei ole helpoin paikka elää. Olemme edelleen vahvasti 3D-todellisuudessa ja siksi vastavoimat (rakkaus ja viha) näyttäytyvät täällä vahvasti. Ei varmaan tarvitse kertoa esimerkkejä. Yksi ihminen ei ole koskaan yhtä vahva kuin kaksi tai useampi.  Vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että ihmisen kuuluu osata olla yksin ja todella sisäistää käsitys "minä olen rakkaus", sen sijaan että se olisi jossakin muualla, tulee hänen myös osata olla yhteydessä toisiin.  Kun ihminen sisäistää että hän on rakkaus, eli universumi/luoja/Jumala, siitä käsin alkaa myös aukeamaan kaikki universumin lainalaisuudet. Ajattelen, että jokaisen tulee tuoda tietonsa, viisautensa ja lahjansa muille jaettavaksi.  Tuota