Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

Fiiliksiä viikon meditaatioretriitistä

Olin hiljattain viikon kestävällä meditaatioretriitillä. Tämä retriitti perustui Buddhalaiseen Vipassana-tekniikkaan, joka tarkoittaa asioiden tarkastelemista sellaisina kuin ne ovat. Vietimme ajan hiljaisuudessa. Emme siis puhuneet viikkoon lukuunottamatta muutamia lyhyitä tapaamisia opettajien kanssa.  Tällä englanninkielisellä retriitillä oli kolme ohjaajaa ja osallistujia 40-50. Osallistujista suurin osa oli naisia, miehiä noin kolmasosa. Ikähaarukka oli laaja: nuorimmat olivat noin 20-vuotiaita, vanhimmat eläkeikäisiä.  Päivät toistivat samaa kaavaa. Herätys oli hieman kello kuuden jälkeen. Puolen tunnin päästä heräämisestä alkoi ensimmäinen istumameditaatio. Meditaatiot olivatkin vuorotellen istuma- tai kävelymeditaatioita. Aamiaisen jälkeen oli joka päivä työmeditaatio, jossa jokainen teki samaa tehtävää. Siivosin vessoja. Se oli minulle ok - kotonakin vessan siivoamisesta tulee hyvin puhdistunut olo.  Ruoka kuului myös retriitin hintaan. Saimme päivittäin kolme maittavaa kasvis