Kello ja luovuus elävät eri elämää

Pohdin usein aikaa ja ajan käsitettä. Tarkemmin sanottuna pohdin kelloa ja sen suhdetta energeettiseen järjestelmäämme (keho-mieli-sielu), joka taas toimii täysin omanlaisillaan aalloilla. 

Mielessäni on yhä ne peruskoulun ensimmäiset historian tunnit, joissa piirsimme pitkää aikajanaa. Se oli sitä aikaa, kun opetettiin että aika on lineaarista, eli eteenpäin menevää. En tiedä opetetaanko yhä näin. Mistä voisimmekaan tietää varmuudella sellaisen asian? Olen jostain syystä yhä vakuuttuneempi, että aika on jotain muuta. Jos aikaa pitäisi graafisesti kuvasta, sanoisin että se on useita pyöriviä kiekkoja, jotka ovat limittäin. Toiset kiekoista ovat toistensa päällä. Jossain vaiheessa kun kiekko pyörähtää, saatamme saada esimerkiksi uuden mahdollisuuden johonkin tilaisuuteen; sellaiseen mihin emme aiemmin tarttuneet. 

Henkilökohtaisen energian näkökulma nauraisi kellon käsitteelle. Ne, jotka käyvät niinskutsutussa 8-16-työssä voivat tämän allekirjoittaa. Vaikka on olemassa kello, meidän kehomme eivät ole kelloja jotka toimisivat joka päivä samalla tavalla samaan aikaan. Joinain päivinä olemme produktiivisia, toisina päivinä pitäisi jäädä kotiin nukkumaan: juomaan teetä ja maksimissaan tekemään rauhallisia luontokävelyjä. Nykyinen viisipäiväinen työviikko-käsitys kahdeksan tunnin työajalla on kestämätön. 

Jos luovuus olisi tuo työviikko ja kello, niin se nukkuisi Ruususen unta. Itse huomaan tämän varsin konkreettisesti. Oma työni tapahtuu olosuhteiden pakosti niin vahvasti päässäni, että joudun näkemään ylimääräistä vaivaa avatakseni energiakenttäni luovuudelle. Tässä olen havainnut luontoyhteyden ja liikunnan olevan suuri apu. Luovuus tapahtuu kehon kautta, joka on portti intuitioon. Pään kautta ei luovuus kuki. Luovuus tarvitsee lepoa, vapaa-aikaa ja suorittamattomuutta. 

Luovuus liittyy hyvinvointiimme. On konkreettisia asioita joissa voimme olla luovia, kuten kokkaaminen, puutarhanhoito, maalaaminen, käsityöt, tanssiminen. Luovuudella tarkoitan kuitenkin kokonaista elämäntapaa. Miten aloitan päivän? Valitsenko ensinnäkin päivän vaatteet täysin fiiliksen mukaan? Mitä jos juonkin kahvini eri paikassa kuin edellisenä aamuna? Ehkä juttelenkin jonkun uuden ihmisen kanssa työpaikalla. Menen eri tietä kotiin, lähden tutkimaan uusia paikkoja, kokeilen uutta ravintolaa, menen katsomaan elokuvan jota en normaalisti katsoisi, kokkaan uutta ruokaa.. 

Mielemme laiskistuu nopeasti. Koemme herkästi rasittavana ajatuksena uusien ja tuntemattomien asioiden tekemisen. Uuden tekeminen aktivoi kuitenkin uusia alueita aivoissamme. Mukavuuteen ja toistoon helposti tottuvat aivomme kokevat shokin. Samalla koemme kuitenkin kehossamme uusia, miellyttäviä tuntemuksia. Jokin korkeampi osa meissä ilahtuu uusista tuntemuksista. Kokeile vaikka. Aloittaa voi pienestä. Niin pienestä, ettei kukaan muu sitä huomaa. Ehkä laitat itsellesi sen paidan päälle tänään, jota et koskaan jostain syystä uskaltanut. Tai laitat hiuksesi eri tavalla. 

Liian usein odotamme, että luovuus ikään kuin saapuu elämäämme. Että olisi jokin tapahtuma tai hetki, joka maagisesti laittaa meissä käyntiin luovuuden moottorin. Todellisuudessa se on jokaisen sisällä. Puheet siitä, ettei ole luova, ovat hölynpölyä. Jokaikinen meistä on luova, ja omalla uniikilla tavallaan. Koska luovuus on meidän sisällämme, meidän täytyy saada se henkiin. Mitä enemmän saamme sitä henkiin, sitä enemmän meihin tulee eloa. Emme vain ole hengissä, vaan elämme.  

Ymmärrettävästi monelle on annettu hyvin suppea kuva luovuudesta. Nimenomaan sellaisena ajatuksena, että olet luova ja taitava vain jos osaat piirtää valokuvamaisen totuudellisesti minkä tahansa asian. Tämä on mielestäni luovuuden aliarviointia. Puhumattakaan siitä, mitä meille on uskoteltu lapsuudessamme joko kotona tai koulussa (tai molemmissa) omista taidoistamme.

Olen joutunut, ja joudun yhä herättelemään omaa luovuuttani. Pohdin usein sitä, mitkä ovat luovuuteni esteitä. Enää en kuitenkaan odota että se jostain maagisesti laskeutuisi minuun, vaan toimin aktiivisesti asian edistämiseksi. Pyrin vähentämään kaikenlaista suorittamista ja tekemään asioita eri tavalla. Tutustunuuteen ja tuntemattomaan. Kuuntelen kehoani. 

Luovuus synnyttää kipinää. Se on moottori, joka kierroksia lisää saadessaan synnyttää lisää. Sammumaan sen saa sillä, että alkaa järkeistämään ja tuotteistamaan: "miten saisin tästä mahdollisimman kauniin?", "miksi teen tätä?" tai "miten voisin rikastua tällä?". Ideana luovuudessa on nimenomaan se, ettei siinä ole useinkaan mitään järkeä. Asioita kuuluu tehdä nimenomaan siksi, että tuntee haluavansa tehdä. Se riittää syyksi. Sisäinen motivaatio on lähes aina myös menestyvän ihmisen salaisuus. Kiinnostus tutkia, mennä syvälle ja nauttia prosessista. Ei niinkään lopputulos. Luovaa loppuviikkoa 😊.