Herääminen, osa 2

Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi pikakelauksella heräämiseeni johtaneita elämänvaiheita. Tässä keskityn ennemminkin siihen, miten tuo herääminen minussa näkyy. Heräämisen toinen osa kestää loppuelämän. 

Kun ihminen on herännyt, hän alkaa ymmärtämään pienuutensa. Oman keskeneräisyytensä. Kuinka paljon on opittavaa ja kasvettavaa. Olemme täällä kehittymässä ja kasvamassa kuolemaamme asti.

Omien uskomusten, toimintapojen ja ajatusmallien läpikäymisellä ja työstämisellä elämästä tulee huomattavasti kevyempää. Emme enää kuvittele olevamme uhreja. Alamme ymmärtämään energian maailmaa: kaikki se mitä meille tapahtuu, tapahtuu jotta oppisimme niistä, ja menisimme oikeaan suuntaan. Mitä pidemmälle kasvaa, sitä vapaampi on rajoittavista uskomuksista ja toimintamalleista. Ja mitä vapaampi niistä on, sitä aidommin kuulee myös sisäisen äänensä. Tällöin uskaltaa myös elää itsensä näköistä elämää. Alamme pikkuhiljaa ymmärtämään, että tosiasiassa olemme itse oman elämämme luojia.

Valotan nyt muutamien esimerkkien myötä miten itse olen havahtunut tarkastelemaan elämääni ja sem eri osa-alueita oman heräämisen myötä. 

Haaveeni oli joskus tulla tunnustetuksi työni kautta. Opiskeluni ovat painottuneet luoville aloille. Yhdessä vaiheessa tein valtavasti materiaalia Instagramiin. Salaa toivoin,  että lahjakkuuteni bongattaisiin jonkun "tärkeän" eksyttyä sivuilleni. Oikeastaan tämä "joku löytää minut ja kykyni" on ollut elämässäni pitkään mukana ollut fantasia. Kykyjäni ei löydetty. 

Mietin myös, teenkö asiaa pelosta vai rakkaudesta käsin. Toisaalta nautin, mutta jokin tökki syvemmällä tasolla. Halusinko todella olla luomassa maailmaan tuotteita jotka eivät ole täysin välttämättömiä? Itsehän kuormitun ostoskeskuksista ja tavaramäärästä jo ajatuksena. Halusinko todella luoda yhden  uuden tuotteen kaupan hyllylle? Tajusin ettei urahaaveeni perustunut arvoihini kuten ei myöskään intohimon paloon. 

Ajattelin tuolloin jollain tasolla arvoni ihmisenä tulevan tunnustetuksi jos keksisin hittituotteen. Yhtäkkiä se tuntuikin naurettavalta. Enhän minä ole ammattini. Tämän sisäistettyäni päästin irti haaveesta päästä alalle millään tavalla. Ajatus kuluttamisesta, kiireestä ja luonnonvarojen käyttämisestä tuotteeseen jota ei todella tarvita, tuntui tyhjältä. 

Ulkonäköasiat. Isähaavani oli suuri jo lapsena. Muistan kuulleeni läheiseltäni tokaisun, että pojat ja miehet pitävät urheilullisista naisista. Aloin liikkumaan säännöllisesti 13 vuoden iässä. Motivaattorini olivat silloin myös liikunnan ilossa, mutta mitä enemmän lähestyin kahdenkymmenen vuoden ikää, sitä enemmän motivaattorini olivat ulkoisia. Aloin liikkumaan enemmän. Minulle oli normaalia käydä viikolla joka päivä maanantaista perjantaihin kahden tunnin ajan kuntosalilla tai hikijumpassa. Samalla kituutin ruokavalion kanssa. Kunnes tuli viikonloppu, jolloin en liikkunut ollenkaan ja mätin suustani alas herkkuja kaksin käsin. 

Ruokavalioni oli pitkään aikuisuuteen asti aivan retuperällä. Jossain vaiheessa elin melkeinpä pelkästään sokerilla ja muilla lisäainekyllästetyillä herkuilla. Toisaalta kiitos myös liikuntaharrastusten, paino ei koskaan päässyt valtaviin lukemiin. Kävin kuntosalilla useita vuosia. Sisäisesti halusin jollain tavalla näyttää miehille että olen "kova jätkä". Haavoihini kuului tarve näyttää jaksavani tehdä fyysisesti samoja asioita kuin miehet. 

Jatkuva itseni skannaaminen ajatuksella "olenko riittävä miehille" ja toive saada kauneudestani ihailua oli tosiasiassa haluni tulla nähdyksi. En ymmärtänyt ulkonäön ihailun olevan kaikkea muuta kuin aitoa nähdyksi tulemista. Sisäisen meissä janoaa tulla nähdyksi ja rakastetuksi.

Mitä enemmän olen työstänyt rakkautta itseeni ja tunnelukkojani, löytänyt armollisuutta ja feminiinistä ydintäni, sitä enemmän painoni ja kehoni on pysynyt tasapainossa. Jollain tavalla jopa kliseisesti sanoen: kun aloin rakastamaan itseäni aidosti ja löytämään sisäistä iloa ja tyyneyttä, aloin palkitsemaan kehoani aidommin ja rakastavammin. Valitsemalla laadukkaampia ruokia. Meditoimalla. Kuuntelemalla kehoni viestejä niin levosta kuin kuhunkin päivään sopivasta liikunnasta. Näissä asioissa on edelleen opittavaa, mutta olen matkalla. Niin kuin ihan kaikissa muissakin asioissa. 

En kaipaa enää tuota ulkonäön kautta tulevaa huomiota, vaikka egoni saattaakin innostua hetkeksi ulkoisista kehuista. Mieltä lämmittää nykyään paljon enemmän se, jos joku havaitsee minussa jonkin kauniin henkisen ominaisuuden ja mainitsee siitä. 

Ruoka. Ruokakaupoista on vaikea löytää ravintoa. Ruokaa löytyy kyllä. Enää ei riitä, että tuote antaa vain ravintoköyhää, nopeaa energiaa. Tässä pätee sama niin kuin monessa muussakin asiassa; pikatietä onneen ei ole. Tuotteet, joissa luvataan kuu taivaalta terveysvaikutuksien osalta, herättää epäilyksiä. 

Keho tottuu myös valitettavan nopeasti roskaruoassa piileviin, koukuttaviin ainesosiin. Olin jossain vaiheessa koukussa Pepsi Maxiin. Huomasin ostavani sitä useamman pullon viikossa. Jouduin tekemään tietoisen päätöksen olla juomatta virvoitusjuomia kokonaiseen vuoteen. Kauppojen tuotteet tuntuu olevan täynnä pommeja jotka täytyy osata tunnistaa ennen ostopäätöstä. 

Olen huomannut, että mitä syvemmälle menen itseeni, sitä vähemmän kehoni enää kestää huonolaatuista ruokaa. Se nimittäin kostautuu melko nopeasti energiatasoissa. Toisaalta olen oppinut myös nauttimaan hitaammin syömisestä ja tähän yritän kiinnittää erityistä huomiota: että ruokailu olisi eräänlainen pyhä hetki josta nautin kaikilla aisteilla. 

Tv-ohjelmat, elokuvat, sarjat. Kasvoin katsellen amerikkalaisia saippusarjoja: Melrose Place, Beverly Hills 90210, Kauniit ja Rohkeat... mitä näistä oppii? Lapsen aivoillani ajattelin, että naisen tulee näyttää tietynlaiselta. Olla täydellisen treenattu ja omata aina huoliteltu ulkonäkö. Että ihmisuhteet ovat draamaa, jossa juonitaan, puhutaan selän takana, puukotetaan selkään ja petetään. Ohjelmoinnit joita lataamme katsomamme viihteen kautta voivat olla valtavan voimakkaita. 

Uutiset ja some. Uutisia en ole lukenut enää useampaan vuoteen. En usko uutisten riippumattomuuteen. Jatkuva negatiivinen uutistulva ja uhkakuvien maalailu on uskomattoman kuormittavaa henkisesti. Koska voin valita, pysyn poissa. Meitä halutaan pelotella. Pelolla hallitaan ihmisiä. En koe myöskään jääneeni mistään paitsi. Toisaalta saan kuulla juuri ne uutiset jotka minun kuuluukin kuulla, muuta kautta. 

Somessa olen laiskanpuoleinen. Instagram on ainoa sosiaalisen median tili jota käytän, sitäkin kohtuudella. En seuraa suuria somevaikuttajia, paitsi jos uskon heidän olevan viisaita. Ulkonäköön perustuvat sometilit ei kiinnosta. 

Ihmissuhteet. Sanotaan, että henkisellä tiellä saattaa kokea syvää yksinäisyyttä. Henkisellä tiellä tarkoitan sitä kaikkea prosessointia mitä käymme läpi heräämiseen liittyen. Jokainen meistä käy omanlaistaan henkistä tietä läpi. Tässä yhteydessä tarkoitan paluuta itseen: oman rakkauden todellista löytämistä ja tunnistamista. Se tie on monesti pitkä ja monen kerroksen alla. Saatamme tarvita paljonkin yksinoloa. Silloin sisäisellä on mahdollisuus tulla pintaan. Jokaisella on uniikki tie johon ei ole sääntöjä, ohjekirjaa tai koulutusta. 

Mitä syvemmälle pääsemme itsessämme, sitä syvempää kaipaamme ympärillämme. Haluamme viettää aikaa meitä inspiroivien ihmisten kanssa. Sellaisten, jotka kohottavat jo pelkällä energiallaan, ja joita ihailemme. Tarvitsemme hedelmällistä kasvuseuraa. 

Tästä syystä elämässä voi tulla moneenkin kertaan hetkiä, jolloin saattaa kokea ettei vanhat ihmissuhteet enää resonoi. Yleensä näissä taitekohtien hetkissä onkin kaksi vaihtoehtoa: ympärillä olevat ihmiset joko inspiroituvat muutoksestasi ja haluavat kasvaa mukana. Vaihtoehtoisesti tapahtuu etääntyminen. 

Moni saattaa sanoa sinun muuttuneen. Tosiasiassa vanhat säännöt eivät enää palvele sinua ihmissuhteessa. Hyvin usein vanhoihin dynamiikkoihin kuuluu myös epäterveitä malleja tai toimintatapoja. Siksi ei kannata hämääntyä siitä, jos joku syyttää sinun muuttuneen "kummalliseksi". Jos tiedät olevasi totta itsellesi, niin ei ole mitään anteeksipyydeltävää. 

Myös omasta elämästäni on ihmisiä pudonnut pois tai he ovat jääneet etäisemmiksi oman kasvuni myötä. Tähän ei tarvitse liittyä mitään draamaa. Elämä on muutenkin hyvin syklistä. Välillä menemme lähemmäksi toisia ihmisiä, samalle kun menemme kaueammaksi toisista. Oikeat ihmiset tulevat takaisin luoksemme, jos niin kuuluu käydä.

Rakkaus ja parisuhde. Myönnän olleeni saippusarjojen ja elokuvien aivopesemä myös näissä asioissa. Olen haaveillut rakkaudesta, joka parantaa kaiken. Prinssistä joka saapuu, jolla on asiat niin hyvin kunnossa että minä vain paranen siinä vieressä olemalla. Että elämä jotenkin maagisesti on täydellistä. Että ensikatseesta tiedän toisen olevan oikea, ja seksi on heti huikeaa maagisen kemiamme ansiosta. 

Netti on täynnä parisuhdeguruja, vinkkejä siitä miten tehdä vaikutus tulevaan kumppaniin. Mitä ei tule tehdä ensitapaamisella. Mitä tulisi tehdä ensitapaamisella. Miten käyttäytyä, mistä puhua ja miten olla täynnä itseluottamusta. 

Toisaalta myös suolletaan ajatusta kahden vuoden huumavaiheesta parisuhteen alussa. Kuinka rakastuminen onkaan valtava kemiallinen reaktio aivoissamme ja seksi on maagista. Tai ainakin siihen kuuluisaan kahden vuoden rajapyykkiin asti maksimissaan, jonka jälkeen testataan suhteen kestävyys.  

Roskaa, sanon minä. Olisin huolissani valtavista intohimon liekeistä, erityisesti ja varsinkin jos suhde alkaisi seksillä. Saatamme erehtyä luulemaan hyvää seksiä rakkaudeksi. Erittyyhän meissä valtava määrä mielihyvän hormoneita. "Mahtava seksi" heti alussa onkin usein traumakemiaa. Myös uutuudenviehätys voi aiheuttaa tunteen seksuaalisesta yhteensopivuudesta. 

Vaikka ajatus syvään ystävyyteen perustuvasta suhteesta ei olekaan mediaseksikäs, se on yleensä harmonisen parisuhteen edellytys. Rakkaus ei syty silmien kautta, vaan sydämen. Niin kuin myös aito seksuaalinen yhteys. Aito seksuaalinen yhteys toiseen on koko suhteen mittainen kehitystyö. Hyvä seksi ei tapahdu vahingossa. Seksi on sinun historia, hänen historia, teidän vanhempienne ajatukset ja asenteet, suhteenne välinen tila ja intiimiys. Kahdessa vuodessa ei edes tunne toista kunnolla. Miten siis seksi muka hiipuisi, jos ollaan vasta menossa syvälle? 

Tämänkin asian sisäistämiseen meni melkoinen aika elämästäni. Olen etsinyt rakkautta sisäisistä haavoistani käsin, uskonut että se tulee jonkun toisen antamana. Mikä vapautuminen onkaan ymmärtää että minulla on jo kaikki. Koen, että minulla on kaikki koska osaan rakastaa itseäni ja siten muita. Opettelen itseni rakastamista joka päivä. Se, että saan jakaa elämääni ihanien ihmisten kanssa on valtavan palkitsevaa ja olen siitä kiitollinen. 

Heräämiseni jatkuu. Ja kun on herännyt, uneen ei ole enää mahdollista palata.