Läheiset ihmissuhteet kuljettavat meitä joko ylös- tai alaspäin

Ihmissuhteemme vaikuttavat valtavasti omaan henkiseen kasvuumme. Sanonta "olet viiden läheisimmän ihmisen keskiarvo" ei ole tuulesta temmattu. 

Olemme syystäkin runsaslukuinen laji. Jos meidän kuuluisi selvitä ja elää yksin, niin tuskin meitä olisi täällä näin paljon. Planeettamme ei ole helpoin paikka elää. Olemme edelleen vahvasti 3D-todellisuudessa ja siksi vastavoimat (rakkaus ja viha) näyttäytyvät täällä vahvasti. Ei varmaan tarvitse kertoa esimerkkejä. Yksi ihminen ei ole koskaan yhtä vahva kuin kaksi tai useampi. 

Vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että ihmisen kuuluu osata olla yksin ja todella sisäistää käsitys "minä olen rakkaus", sen sijaan että se olisi jossakin muualla, tulee hänen myös osata olla yhteydessä toisiin. 

Kun ihminen sisäistää että hän on rakkaus, eli universumi/luoja/Jumala, siitä käsin alkaa myös aukeamaan kaikki universumin lainalaisuudet. Ajattelen, että jokaisen tulee tuoda tietonsa, viisautensa ja lahjansa muille jaettavaksi.  Tuota jakamista emme voi tehdä yksin, vaikka valitsisimme kuinka introverttis-tyyppisen ammatin tahansa. Olemme riippuvaisia toisistamme, halusimme myöntää sitä tai emme. On itsen pienentämistä olla tuomatta lahjojaan muiden nautittavaksi. 

Monelle oma puoliso on läheisin suhde. Ymmärrän hyvin myös heitä, jotka ovat valinneet elää yksin ja kokevat silti jakavansa suuresti rakkautta lähimmäisilleen. Länsimaalainen parisuhdekäsitys sekä ajatus romanttisesta kumppanista elämän tärkeimpänä ihmisenä on lopulta kuitenkin vain yksi ajatusmalli. Ajattelen, että tarvitsemme joka tapauksessa useamman kuin yhden läheisen ihmissuhteen. Voimme hyvin tiedostomattomasti ladata liiallisesti odotuksia yhteen ihmiseen. Tällöin myös saamme vain yhdeltä ihmiseltä näkökulmia ja ajatusmalleja. 

Joissain kulttuureissa äidin ja tyttären suhde on merkittävin, toisissa koko heimon jäsenet ovat yhtä tärkeitä. Yhtä hyvin ystävät voivat olla suuri rakkauden, viisauden ja kasvun lähde. Vaikka yhteiskuntamme arvostaa kovastikin "avioliitto, asuntolaina, 2 lasta ja kultainen noutaja"-periaatetta, se on vain yksi tapa olla. Se voi olla jollekulle oikea, toiselle ei. 

Kuulen paljon yksinäisyyden kokemista niiltä ihmisiltä, joiden henkistä kasvua ja työtä (myös sitä "leipätyötä") ihailen, riippumatta heidän elämäntilanteistaan. Ihminen voi kokea syvää yksinäisyyttä vaikka ympärillä olisi iso perhe tai yhteisö. 

Olen myös itse kokenut kasvuni polulla vahvaa fyysistä ja henkistä yksinäisyyttä. Minulla on ollut pitkiä aikakausia elämässä, kun pelkästään viikonloppujen tulo ahdisti. Ei ollut kirjaimellisesti ketään  jonka kanssa olisin viettänyt aikaa. Jouduin kohtaamaan tyhjyyden ja yksinäisyyden, ja en tiennyt kuinka täyttää se. Jouduin tarkastelemaan itseäni. Kelpaanko koskaan kellekään, edes ystäväksi? Miksi minulla ei ole ystäviä? Onko minussa jotain vikaa? Enkö uskalla päästää ketään lähelleni? Muistan edelleen ne tunteet, kun syvimmällä masennuksen tai epätoivon hetkellä ei ollut yhtäkään numeroa johon olisin voinut kuvitella soittavani. 

Paradoksaalista kyllä, olen tavallaan myös kiitollinen ettei minulla ollut noina aikoina ystäviä, jotka olisivat vieneet minua mahdollisesti alaspäin. Alaspäin on aina helpompi mennä kuin ylöspäin. Ylhäällä on monesti yksinäistä, ja liian usein sinne huipulle joutuu kiipeämään yksin. Jos on onnekas, ne viimeiset metrit saa kiivetä rakkaudellisessa seurassa. Tarkoitukseni ei ole egon kautta määrittää ketään paremmaksi tällä vertauksellani. Ajattelen, että kiipeämme koko elämämme kohti sitä huippua. Jos luulee olevansa huipulla, yleensä myös kasvu lopahtaa. Ja mehän olemme nimenomaan kasvamassa täällä. Aina. Päätepysäkkiä ei ole. 

Tuota "huipulle pääsemistä" tarkoitan enemmänkin metaforana siitä kun ihminen on löytänyt itsensä,  kokenut heräämisen ja toimii kanavana sille, mitä hänet oli suuniteltu tekemään tässä elämässään. Me kun olemme kaikki henkimaailman kanavia kykyjemme kanssa. 

Tietoja tuodaan niille ihmisille, jotka osoittavat kiinnostusta ja halua oppia. Joillakin se on jokin taiteenlaji, toisella se voi olla teknistä osaamista. Tässä kohtaa haluankin siteerata erään lempikappaleeni biisin sanoittajaa, Foreignerin Mick Jonesia, biisistä I Want To Know What Love Is: 

"I don’t know where it came from. I consider it a gift that was sent through me. I think there was something bigger than me behind it. I’d say it was probably written entirely by a higher force.”

"En tiedä mistä se tuli. Ajattelen sen olevan kauttani lähetetty lahja. Tämän takana oli jotain minua suurempaa. Sanoisin että kappale oli kokonaan suuremman voiman kirjoittama". 

Tämäkin kappale olisi voinut jäädä vain kauniiksi pöytälaatikkotarinaksi ilman muiden ihmisten tukea sekä loistavaa laulajaa, joka tulkitsi kappaleen niin sielukkaasti etten usko kenenkään toisen laulajan täysin hänen kenkiään pystyvän täyttämään. 

Lopulta se, kuka kunnian saa jostain keksinnöstä, ei kuulu edes ihmiselle koska nämä ovat kauttamme tulevia lahjoja. Kasvanut ihminen ymmärtää tämän ja on oikealla tavalla nöyrä lahjansa kanssa. Hän ymmärtää että menestys on parasta jaettuna muiden kanssa ja osoittaa kiitollisuutta saadessaan toimia korkeampien voimien kanavana. 

Muut ihmiset voivat viedä meitä alaspäin tai ylöspäin. Valitettavasti kulttuurissamme ihannoidaan edelleen alkoholin juomista. En ajattele että mikään tapa tai nautintoaine itsessään olisi paha. Alkoholi on kuitenkin yksi räikeimmistä kulttuurimme huumeista, eikä se vie meitä oikeastaan mihinkään. On ihan eri asia nauttia lasillinen hyvän ruoan kanssa kuin käyttää sitä toistuvasti humaltumistarkoituksessa näennäiseen kohtaamiseen toisten kanssa. Taakse kätkeytyy pelko itsensä näyttämisestä ja omasta totuudesta. Millaista olisikaan olla hiljaa ja kohdata toinen, kysyä mitä sinulle oikeasti kuuluu? 

Oikeanlaiset ihmissuhteet kohottavat meitä. Voit tuntea toisen olevan puolellasi, he aidosti haluavat sinulle hyvää. He iloitsevat onnestasi vaikka eivät olisi itse saavuttaneet vastaavia asioita. He ymmärtävät, että sinun menestyksesi ei ole pois heidän menestyksestään. Päinvastoin he ymmärtävät ettei erillisyyttä ole: jos sinä menestyt niin se tarkoittaa vääjäämättä myös heidän menestystään. Yhden ihmisen muutos vaikuttaa aina myös hänen lähimmäisiinsä. Parhaassa tapauksessa muut haluavat tietää "salaisuutesi": mikä voisi auttaa myös heitä pääsemään tavoitteisiinsa tai unelmiinsa käsiksi? 

Puolellasi olevat ihmiset antavat sinulle tilaa niin halutessasi. He ymmärtävät, että jokainen elää omaa elämäänsä. He ovat omassa aikuisuudessaan sen verran vahvasti, etteivät odota jatkuvaa henkistä tsemppausta sinulta. On eri asia tukea ja kasvaa toisen kanssa, kuin olla toiselle terapeutti. 

Kuulostaako unelmalta? Niin minustakin. Tosiasiassa niitä ihmisiä tuntuu olevan yllättävän vähän. En halua kuitenkaan ajatella etteikö universumissa ole runsautta. Monesti henkinen tie on kuitenkin yksinäinen. Et voi taivaltaa kenenkään toisen tietä, silloinhan se ei olisi sinun näköisesi. Siksi me tarvitsemme myös yksin olemista, jolloin asiat voivat nousta pintaan muistuttamaan meitä siitä, mihin kohdistaa huomio. 

Uskon vahvasti että oikeat ihmiset tulevat oikeaan aikaan, vaikka se tuntuisi kuinka epäreilulta. Mitä korkeammalle ihminen pääsee, sitä enemmän se vaatii yhteyttä korkealle päässeisiin lähimmäisiin. Peilausefekti vahvistuu tässä kohtaa voimakkaasti, jos se lähimmäinen ei olekaan pysynyt kasvun kelkassa mukana. Mikä on myös ok, joskus menemme aivan eri tahtia. Toisen menestys on kuitenkin usein liikaa sellaiselle, joka ei ole uskaltanut vielä katsoa riittävästi sisäänsä. 

Elämänrytmimme on hyvinkin kiireinen. Laatu on tässäkin määrää tärkeämpää. Kehen haluan investoida tärkeimpää valuuttaani eli aikaa? Nykyajan luksusta on se aika, kun on mahdollista pitää kännykkä suljettuna. Toisaalta myös erilaisuus on rikkaus: henkisyys ilmenee ihmisissä niin monella eri tapaa. On yhtä paljon mielipiteitä kuin on ihmisiäkin. Voimme oppia ihan jokaiselta. 

Valitsemamme seura voi todellakin viedä meidät niin moniin eri suuntiin. Oman sisäisen äänen kuuleminen voi olla kovin vaikeaa sen erottamisessa, onko jokin seura meille terveellistä. Asiat eivät ole koskaan täysin mustavalkoisia. Jopa se toksisin seura voi antaa jollekin osalle meistä jotain sellaista, mikä ruokkii omaa haavaa. Ei kukaan olisi sellaisessa seurassa, joka olisi pelkästään vahingoittava. 

Ajattelen, että määrävintä on oman sisäisen äänen kuuleminen. Ja erottelukyky siinä, onko kyse toisen aiheuttamasta peilauksesta: siitä, tuleeko meistä esiin jokin olemuspuoli tai haava jota emme haluaisi tarkastella. Vai onko kyse siitä, että toinen ihminen on ikään kuin jäänyt lapsen tasolle ja imee sinusta energiaa, odottaen että täytät hänen kuppisi? Vain sinä tiedät. 

Ajattelen, että yksinolossa ja yksinäisyydessä opin tärkeitä asioita. Sukelsin noihin tuntemuksiin pitkinä yksinäisyyden aikakausinani monin eri tavoin, ja ne olemisen tilat ovat sanojen ulottumattomissa. Yksinäisyydessä voi olla se hyvä puoli, että kukaan ei ole viemässä sinua myöskään alaspäin. Voit luoda itse omaa totuuttasi. Yksinäisyys voi olla myös eräänlainen luomisen canvas, jossa voit alkaa kuljettamaan energiaa haluaamaasi suuntaan. 

Elämää helpottaa se, jos pystyy näkemään kaikessa merkityksellisyyttä, niin vaikeaa kuin se joskus onkin. Lopulta kaikki on ohimenevää; niin hyvänä kuin ikävänä pitämämme asiat. Tärkeintä on omistaa oma voima ja oppia luottamaaan siihen. Sinä tiedät, sinä pystyt ja sinä osaat. Sanovat muut mitä tahansa. Oikeat ihmiset löytävät meidät lopulta, aina oikeaan aikaan.