Liikunnan suorittaminen

Olen ollut aktiivinen liikkuja koko elämäni. Teininä harrastin juoksua. Sittemmin kävin kuntosalilla, ryhmäliikuntatunneilla ja pyöräilin. Näistä asioista tulikin hyvä olo, vaikka jossain vaiheessa liikuntaharrastuksista tuli addiktio. Pakenin pahaa oloani pakonomaiseen liikuntaan. Ajattelin, että jos minut nähdään ulkoisesti, niin minut nähdään. 

Halusin olla ihailtu ja luulin sen tarpeen täyttyvän ulkoisen ihailun saamisella. Ajattelin että se on yhtä kuin arvoni tunnustaminen. Se kuuluisa tyhjyyden tunnehan siitä seurasi. Toki olen iloinen että harrastin liikuntaa enkä paennut johonkin tuhoisampaan addiktioon. Kuitenkin mikä tahansa asia voi kääntyä itseä vastaan siinä vaiheessa kun siitä tulee pakkomielle.

Toisaalta ihminen on nykyään laiskempi liikkuja kuin koskaan historiansa aikana. Meidän ei tarvitse liikkua paljoakaan saadaksemme ruokaa pöytään. Melkein kaikki muukin toimitetaan kotiovelle. Mitä tästä seuraa? Liikunnan terveysvaikutukset on kaikilla tiedossa. 

Kehomme koostuu pääasiassa vedestä. Mitä tapahtuu vedelle kun se on seisovassa vedessä? Se ummehtuu ja muuttuu sameaksi. Aika lailla sama reaktio tapahtuu kehossamme. Ei tarvitse viettää edes vuorokautta kotonaan huomatakseen, että ajatukset alkavat kiertää kehää ja kääntyä itseä vastaan. Tämä on sitä kuuluisaa seisovaa vettä. 

Liikunnan aloittaminen on monelle vaikeaa, jos sitä ei ole lapsena oppinut ottamaan säännölliseksi osaksi arkea. Liikkumisen ei pitäisi edes olla erillinen ohjelmanumero. Valitettavasti arkemme on nykyään liian helppoa fyysisesti ja siten emme saa riittävästi liikettä. Ulkoiset syyt eivät välttämättä ole huono motivaatio liikunnan aloittamiseen, mutta kovin pitkälle ne eivät kanna jos liikunta tuntuu tylsältä pakkopullalta.  

Vaikka liikunta on ollut aina osa arkeani, havahduin eilen kehoni kaipuuseen liikkua eri tavalla. Olin menossa ystäväni kanssa tanssitapahtumaan, jossa tanssitaan kehon ilmaisua kunnioittaen koreografioiden sijaan. Tapahtuma oli peruttu. Kävimme sen sijaan pitkällä, rauhallisella kävelylenkillä. 

Tämän jälkeenkin oli tunne, että kehoni on saatava erilaista liikettä. Kotiin päästyä etsin sopivan musiikkilistan Spotifysta ja tanssin puoli tuntia. Tanssin myös tänään. Se sai mietteet liikkeelle liittyen siihen, kuinka monotonisesti elän kehoni kanssa. Työni on tietokonepainotteista ja rationaalista. Elän siis työpäivät lähinnä päässäni, en kehossa. Rakastan juoksuharrastustani, mutta siitä puuttuu tietynlainen luovuus. 

Tuo puolituntinen tuntui vievän minua johonkin korkeampaan olotilaan ja energiaan. Kehomme on mieletön instrumentti. Mietin usein kuinka vähän kiinnitämme siihen huomiota silloin kun se "toimii" ja on terve. Kroppamme kaipaa erilaista stimulaatiota, ihan niin kuin mielemmekin tarvitsee erilaisia virikkeitä. Kehollisten kokemuksien kautta on mahdollista kokea myös korkeampia olotiloja. 

Liikunnasta on toisaalta tullut osa suorituskulttuuria. Emme osaa ottaa rennosti ja nauttia. Jostain syystä sen minkä pitäisi olla meille luonnollista, ei sitä enää ole. Tarkkailemme urheilukelloja analysoiden suorituksiamme. Mietimme paljonko kulutamme kaloreita. Miten jokin urheilumuoto muokkaa kehoamme. Tai miltä näytämme unelmakropassa kun vain harjoitamme tarpeeksi jotakin lajia.  

Kun löytää liikkumisesta ilon, on löytänyt jotain olennaista. Kun liikunnasta nauttii, se näkyy ihmisen olemuksesta joka päivä. On etuoikeus pystyä liikkumaan.