Timanttikaivoksella

Uskoisin monen jakavan kanssani ajatuksen ja tunteen aikamme hektisyydestä sekä sisäisen tasapainon ylläpitämisen vaikeudesta. Monenlaista pursuaa joka suunnasta niin konkretian tasolla kuin energiamaailmankin kautta.  Kuljemme jo ajassa, jossa vanhat säännöt eivät päde ja se rasittaa ihmistä. Esimerkiksi tiukkoihin aikatauluihin raamitettu työ ei sovi ihmisen energeettiselle järjestelmälle. Tuskin on koskaan sopinutkaan. Luonnosta vieraantunut elämäntyyli vaatii kuitenkin keholtamme paljon enemmän, ja tiukka aikatauluttaminen huippusuorituksiin rasittaa meitä entisestään. Kehomme ja energiamme eivät noudata työelämässä vaadittua "kahdeksan tunnin huippua tiettyyn aikaan päivässä", jolloin tehtävänämme olisi olla mahdottoman tuottava. Sisäistä järjestelmäämme ei tuo voisi vähempää kiinnostaa. Kehollisesti huomaan ajoittain olevani selkeästi fyysisesti jaksavampi, kuin taas toisina viikkoina tarvitsen huomattavasti enemmän lepoa, rauhoittumista ja lempeää olemista. Enkä usko t

Palasin hiljattain muutaman viikon lomareissulta. Matkakohteena oli Indonesian Bali. Matkat sekä ulkomailla asumiset ovat näytelleet merkittävää roolia omassa henkisessä kasvussani. Tälläkin kertaa muistin jälleen sen, miten hyvää reissaaminen ihmiselle tekee.  Sen lisäksi, että totaalinen maisemanvaihdos saa automaattisesti ajatukset pois kotiasioista (niistä ihan tavallisista arkisista pyörityksistä), saa myös uutta perspektiiviä omaan elämään. Mark Twain sanoi sen hyvin: "he jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun". Tällä ei ole tarkoitus luokitella ketään, lauseessa vain on yksinkertaista totuutta. On aivan eri asia kokea kaikin aistein toinen kulttuuri ja ihmiset, kuin lukea tai katsella ruudun kautta. Kehollinen kokemus tekee aina vahvimman vaikutuksen. Tästä syystä myös matkat jäävät eri tavalla mieleen kuin normaali, vaikkakin hyvä, arkisempi viikko kotimaassa. On niin paljon uutta. Toisaalta matkasta kertominen on aina hieman hankalaa - sanat eivät riitä, kosk

Tämä kysymys esitettiin minulle hetki sitten. Pian pohdinnan aloitettuani huomasin sen olevan pidemmänkin tekstin arvoinen aihe.  Kauneus on minulle ensisijaisesti näkökulma. Se on samalla tavalla näkökulma, kuin sekin onko lasi puoliksi tyhjä vai täynnä. Kauneutta pohtiessani en ole aivan varma kumpi tulee ensin tunne ja kokemus kauneudesta vai fyysinen aistiärsyke.  Luonto Kauneudesta tulee mieleen ensin luonto: miljoonat eri kasvit ja eläimet, niiden monimuotoisuus ja ekosysteemi. Syntymä ja kuolema. Luonnon tietoisuus syntyä, kasvaa ja kuolla. Sen kyky uusiutua. Esimerkiksi sienirihmastot voivat elää jopa tuhansia vuosia vanhaksi.  Ihan samalla tavalla meissä ihmisissä oleva luonto herättää ihmetystä: miten voi olla mahdollista, että meidän sisällä liikkuvat solut tietävät jakautua vaikkapa iho- tai lihassoluiksi. Tätä kaikkea kuljettaa jokin suurempi tietoisuus mistä emme koskaan voi saada täysin rationaalista otetta. Tämä jos mikä on aivan mieletöntä. Tästä syystä en väsy kuunte

Ajoittain tunnen olevani supertehokkassa linkoamisohjelmassa pyörivä räsynukke. Sieltä sitten ojentelen raajojani kuiville, ja mietin että miten tässä nyt taas näin kävi: vähän väsyttää, eikä pelkästään kehollisesti. Eikä edes niin vähääkään.  Muut herkästi tuntevat tietävät mistä puhun. Tämän ajan suurin sairaus on tehokkuusajattelu, johon huomaan solahtaneeni aina tasaisin väliajoin. Kun kaikessa mitataan suoritusta ja sitä, kuinka paljon saadaan tehtyä mahdollisimman lyhyessä ajassa. Työpaikoilla on mittarit ja keskiarvot joihin pyritään, ja muutenkin täytyy antaa itsestään 100%, mielellään vähän enemmänkin. Pitää kehittää itseä ja olla valmis muuntumaan, heittäytymään ja oppimaan jatkuvalla syötöllä.  Ihmissuhteissa jokainen kokee paineita; onko riittävä puolisona, ystävänä tai perheenjäsenenä. Pitäisikö olla enemmän sitä tai vähemmän tätä. Päälle sitten arjen muut jutut, kuten kodin ja auton huolto, laskujen maksut, omien ja/tai lasten kouluasioiden huomioiminen, ja muu pieni, mu

Jouduinpa taannoin sellaiseen tilanteeseen, jossa minun sanottiin kopioivan toisen ihmisen ajatuksia blogiteksteissäni. Olin väitteestä varsin hämmentynyt, erityisesti koska ajatus tuli läheisen ihmisen taholta. Tämä tuntui hyvin ikävältä juurikin siksi, koska kyseessä ei ollut kuka tahansa tuntematon ihminen.  Aloin tarkastelemaan asiaa. Kuka täällä omistaa ajatukset? Kuka täällä omistaa kunnian upeisiin runoihin, taiteeseen tai tieteellisiin keksintöihin? Kuka voi sanoa, että on jonkin ison aatteen tai keksinnön takana? Mieleeni ei tule ainoatakaan asiaa, jossa joku voisi ottaa kunnian sataprosenttisesti itselleen. Jopa merkittävimmissä keksinnöissä on ollut muitakin viisaita ihmisiä osallistumassa kehittämiseen ennen sen kukkaan puhkeamista. Esimerkkinä vaikkapa Wrightin veljeksien lentokoneen suunnittelu tai älypuhelin.  Taas palaamme siihen toteamukseen, että me tarvitsemme täällä toisiamme. Ihan samalla tavalla kuin tekniset keksinnöt, samalla tavalla "näkymättömät" asi

Ajattelemme usein, että olemme onnellisia sitten kun asiat on ulkoisesti hienosti, sitten kun on tiettyjä materiaalisia asioita ja vaikkapa se "unelma ulkonäkö". Tässä vinoutuneessa ajatusmallissa meitä on ollut avittamassa niin kulttuurilliset tekijät kuin markkinatalous, joka haluaa väittää ettemme voi olla onnellisia kuin omaamalla tietynlaiset ulkoiset tunnusmerkit. Tosiasiassa tämä menee juuri toisinpäin. Ihmisen onnellisuus lähtee aina sisältäpäin ulospäin.  Onnellinen ihminen elää runsauden energiassa, sillä hän ei surkuttele mitä häneltä puuttuu vaan on kiitollinen siitä mitä hänellä on. Ja kun näkee runsautta pienissäkin asioissa, on vain ajan kysymys milloin ne manifestoituvat fyysisesti. Tällainen ihminen ei ole myöskään kiinnittynyt materian maailmaan, vaan hän ymmärtää että se voi olla kaunis lisä hänen tuntemalleen rakkaudelle. Materia ei toimi siis laivan kapteenina.  Henkinen evoluutio sysää käyntiin kaiken fyysisen  Tämä tietenkin turhauttaa ihmistä, joka on