Tiedostaminen vs tiedostomattomuus

Ajoittain tunnen olevani supertehokkassa linkoamisohjelmassa pyörivä räsynukke. Sieltä sitten ojentelen raajojani kuiville, ja mietin että miten tässä nyt taas näin kävi: vähän väsyttää, eikä pelkästään kehollisesti. Eikä edes niin vähääkään. 

Muut herkästi tuntevat tietävät mistä puhun. Tämän ajan suurin sairaus on tehokkuusajattelu, johon huomaan solahtaneeni aina tasaisin väliajoin. Kun kaikessa mitataan suoritusta ja sitä, kuinka paljon saadaan tehtyä mahdollisimman lyhyessä ajassa. Työpaikoilla on mittarit ja keskiarvot joihin pyritään, ja muutenkin täytyy antaa itsestään 100%, mielellään vähän enemmänkin. Pitää kehittää itseä ja olla valmis muuntumaan, heittäytymään ja oppimaan jatkuvalla syötöllä. 

Ihmissuhteissa jokainen kokee paineita; onko riittävä puolisona, ystävänä tai perheenjäsenenä. Pitäisikö olla enemmän sitä tai vähemmän tätä. Päälle sitten arjen muut jutut, kuten kodin ja auton huolto, laskujen maksut, omien ja/tai lasten kouluasioiden huomioiminen, ja muu pieni, mutta aikaavievä sälä joka hoidetaan kännyköiden kautta. 

Huomaan aina välillä osallistuvani esimerkiksi tähän tehokkuusajatteluun sillä tavoin, että käytän lyhyttä kävelymatkaa hoitaakseni kännykällä "pikkuasiat" pois päiväjärjestyksestä. Aina on muka joku syy, jolla sen kaivan taskusta ja hoidan jonkun jutun pois. Pian sitä huomaa, että läsnäoloa täytyy taas harjoitella erillisessä tilassa, kuten meditaatiossa. Sen sijaan että ne päivittäiset askareet olisivat se meditaatio. Enkä edes tunnustaudu suureksi kännykkäaddiktiksi. 

Silti huomaan ajoittain olevani tässä kummallisessa kierteessä. Kun koko ajan vähän kiristää ja tuntuu siltä että jotain on tekemättä tai jotain pitäisi tehdä. Mutta kun ihan tosissaan miettii, niin on oikeastaan aika luonnollista että tuo olotila seuraa, jos aivot kuormittuvat jatkuvasti jollain tekemisellä normaalin aistimisen sijaan. Suorittamisen vastakohta on aistiminen. 

En tiedä sainko kuvattua osuvasti tuota olotilaa, mutta kuitenkin: koen nämä asiat todella raskaina ajoittain. Välillä ihan tosissani haluaisin kelata takaisin aikaan ennen älypuhelimia. Vaikka mikään ei ole yksistään hyvä tai huono asia. Joskus "ennen vanhaan" ei tosiasiassa ollut tätä aikaa parempi. Luultavasti niinkutsuttuina "vanhoina hyvinä aikoina" ei voitu arvata että jonain päivänä ihmisten hermostot tulevat kuormittumaan näistä laitteista joista olemme nykyään arjessa riippuvaisia. Koska lähes kaikkihan toimii jo sovellusten kautta. Tämä huvittaa jollain sarkastisella tavalla. Olemme kuin pieniä ihmisapinoita.  

Tuon suorittamisen ja näennäisesti vauhdikkaan (tosiasiassa raskas energia on hidasta) energian ristitulessa eläminen on jo itsessään raskasta. Eräänlaisten vastavoimien tiedostaminen on sitten se toinen raskauden aihe. Se on sitä kun liian moni "tavallinen" arjen asia kuormittaa. Vaikkapa ne ostoskeskukset. Tuntuu järjettömältä pyöriä ostoskeskuksissa, jotka on suurimmaksi osaksi täynnä tavaraa jota emme tarvitse. Kulutamme itsemme loppuun työpaikoissa tienaten rahaa ostaaksemme asioita joita emme tarvitse. Mainostaminen on sitä, että meille kerrotaan kuinka epäkelpo yksilö olet jos et osta itsellesi tuotetta tai palvelua. Osataan sanoa oikeat sanat että sinulta lypsetään vielä vähän lisää rahaa johonkin, mitä ilman pärjäisit. 

Otsikot ovat sitä, kuinka maailmassa on taas tapahtunut vaikka mitä ikävää. Vaikka tosiasiassa maailman tila on kaikkinensa paremmassa jamassa monellakin mittarilla mitattuna, kuin koskaan ennen historiassa. Pelkoa lietsotaan sodan leviämisen ja uusien viruksien uhkakuvilla. Kun sitä voi paremmin ilman että lähtee lukemaan näitä pelkoa lietsovia otsikoita. Pelollahan meitä hallitaan, monessa asiassa. On olemassa paljon väitettyjä totuuksia, jotka eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia jos uskaltaa kävellä näiden muka suurten totuuksien yli ja ottaa itse selvää. Varoituksen sana tähän kohtaan: kun alkaa saamaan kiinni meille totuutena syötettynä yhdestäkin asiasta, saattaa seurata domino-efekti... 

Miten hukassa tämä maailma tuntuu olevan. Riidellään asioista, jotka todellisuudessa ovat omia sisäisiä varjoja, demoneita ja keskeneräisyyksiä. Sen sijaan projisoidaan vihaa mihin tahansa aiheeseen, koska omaa keskeneräisyyttähän ei voi näyttää. Emmehän halua näyttää säälittäviltä. Haluamme pitää pokan, koska ajattelemme häviävämme taistelun näyttämällä palasen säröistämme. Ketä lopulta kiinnostaa kuka on oikeassa? Totuus harvoin on joko tai, vaan ennemminkin sekä että. 

Ruoka liittyy myös yhteen suurista huijauksista. On olemassa tiettyjä totuuksia, ja sitten on taas niitä jotka jokaisen täytyy löytää itse. Ihmiskeho on valtavan kaunis ja monimutkainen instrumentti. On meidän tehtävänämme selvittää, mitä se oikeasti tarvitsee ja kaipaa. Viitteitä voi saada oppaista ja yleisesti hyvänä pidetyistä ohjeista, mutta lopulta jokaisen pitää itse selvittää, mikä sopii ja mikä ei. Kehon sairaudet ja kivut eivät ole vain sattumia tai perintötaakkoja, vaan kehon tapa kertoa myös henkisestä tilastamme. Keho kertoo sitä enemmän, mitä enemmän kantajansa on hereillä. Toisaalta myös herättelee sitä rajummin, mitä enemmän kantajansa nukkuu. 

Välillä sitä todella miettii, että olisiko helpompaa jos ei tiedostaisi. Sanotaan, että "ignorance is a bliss", tiedostomattomuus on nautinto. Toisaalta kyllä, ja toisaalta taas ei. Mitä enemmän tiedostan, sitä helpompi on myös olla reagoimatta esimerkiksi muiden negatiivisiin tunnetiloihin. Tällöin tiedostan, että jokin minussa aiheutti toisessa tunnetilan: minä olinkin vain näyttelijä hänen omassa näytelmässään. 

Kun näen somessa jonkun postaavan ahkerasti elämästään kuvia ja kerjäävän huomiota, tiedän ettei se tarkoita hänen elämänsä olevan täydellistä vaan hän täyttää tällä luultavasti sisäistä tyhjyyttään. Ylipäätään, jokaikisellä meistä on omat taakkamme. Mitään niinkutsutta täydellistä elämää ei ole olemassakaan, se on täysi illuusio. 

Kun tiedostaa, on helpompi päästää irti suorittamisesta. Erityisesti ison kaavan suorittamisesta. Siitä että olisi enemmän materiaa, parempi titteli tai vielä enemmän rahaa. Sisäisesti täysi ihminen ei kulje elämässään materia edellä, vaikka se voi olla upea lisä elämässä. Haluan siis korostaa, että taloudellisessa runsaudessa ei ole mitään väärää, päinvastoin. Sillä on merkitystä, minkä asian tekee jumalakseen omassa päässään. Uskon vahvasti siihen, että kun ihminen tekee rakastamiaan asiaan intohimolla, rahallinen runsaus on luonnollinen seuraus. Meidät on ohjelmoitu pelkäämään rahaa, emme uskalla vastaanottaa. Allekirjoittaneella on tämän asian kanssa vielä paljon töitä tehtävänä ;). 

Se on vapauttavaa, kun itseä ei enää kiinnosta mitä joku muu määrittelee arvokseni ulkoisten saavutusteni perusteella. Olen silloin hyvinkin vapaa. Voin kasvaa, kun olen halukas tarkkailemaan omaa osuuttani asioihin ja näen itseäni tavallaan ulkoapäin. Siihen on auttanut suuresti myös meditointi. 

Ehkä en kuitenkaan vaihtaisi tiedostomattomuuteen. Ylipäätään tiedostaminen on tie, mistä ei oikeastaan edes ole paluuta tiedostomattomuuteen. Kun valot syttyvät, niitä ei voi enää sammuttaa, vaan niitä syttyy vain lisää. Ja niin kuin kaikessa, seuraa mukana valo ja varjo. Meillä on tällöin kuitenkin mahdollisuus kehittyä ja kasvaa. Tärkeintä on löytää oikeat seuralaiset kasvun matkaan. Ja he kyllä löytävät luoksemme, oikeassa ajassa ja paikassa, mitä erilaisimmin tavoin.