Timanttikaivoksella

Muutama sananen runoudesta. Alkuun sanon, etten ole mikään runojen suurkuluttaja, vaikka innostunkin esimerkiksi koskettavista laulujen lyriikoista tai syvällisistä runoista. On kuitenkin yksi ylitse muiden: Rumi.  Tarkemmin sanottuna  Jalāl al-Dīn Muḥammad Rūmī,  joka on kuuluisimpia islamin mystikoita. Hän on vaikuttanut sekä islamin- että kristinuskoisiin maihin.  Rumi oli kotoisin Persiasta ja eli 1200-luvulla. Hänen isänsä oli kuuluisa hengellinen  opettaja.  Rumin runoissa on yhteistä ajatus, että hahmottamamme asiat ovat vain heijastuksia todellisuudesta. Jotta voi ymmärtää todellisuutta, vastaus löytyy sisältämme olevasta jumalaisesta. Siitä samasta valosta, rakkaudesta, universumista, mitä monet uskonnot opettavat. Niille kaikille on yhteistä sama lähde.  Hän uskoi ekstaattiseen rakkauteen, joka on jumalainen ja sen saavuttamiseen tarvitaan toisen ihmisen läsnäolon. Ikään kuin seuraavasti "rakkaudessa ihminen armahdetaan olemasta yksilö, ja...

Pohdin usein aikaa ja ajan käsitettä. Tarkemmin sanottuna pohdin kelloa ja sen suhdetta energeettiseen järjestelmäämme (keho-mieli-sielu), joka taas toimii täysin omanlaisillaan aalloilla.  Mielessäni on yhä ne peruskoulun ensimmäiset historian tunnit, joissa piirsimme pitkää aikajanaa. Se oli sitä aikaa, kun opetettiin että aika on lineaarista, eli eteenpäin menevää. En tiedä opetetaanko yhä näin. Mistä voisimmekaan tietää varmuudella sellaisen asian? Olen jostain syystä yhä vakuuttuneempi, että aika on jotain muuta. Jos aikaa pitäisi graafisesti kuvasta, sanoisin että se on useita pyöriviä kiekkoja, jotka ovat limittäin. Toiset kiekoista ovat toistensa päällä. Jossain vaiheessa kun kiekko pyörähtää, saatamme saada esimerkiksi uuden mahdollisuuden johonkin tilaisuuteen; sellaiseen mihin emme aiemmin tarttuneet.  Henkilökohtaisen energian näkökulma nauraisi kellon käsitteelle. Ne, jotka käyvät niinskutsutussa 8-16-työssä voivat tämän allekirjoittaa. Vaikka on olemassa kello, m...

Olin hiljattain viikon kestävällä meditaatioretriitillä. Tämä retriitti perustui Buddhalaiseen Vipassana-tekniikkaan, joka tarkoittaa asioiden tarkastelemista sellaisina kuin ne ovat. Vietimme ajan hiljaisuudessa. Emme siis puhuneet viikkoon lukuunottamatta muutamia lyhyitä tapaamisia opettajien kanssa.  Tällä englanninkielisellä retriitillä oli kolme ohjaajaa ja osallistujia 40-50. Osallistujista suurin osa oli naisia, miehiä noin kolmasosa. Ikähaarukka oli laaja: nuorimmat olivat noin 20-vuotiaita, vanhimmat eläkeikäisiä.  Päivät toistivat samaa kaavaa. Herätys oli hieman kello kuuden jälkeen. Puolen tunnin päästä heräämisestä alkoi ensimmäinen istumameditaatio. Meditaatiot olivatkin vuorotellen istuma- tai kävelymeditaatioita. Aamiaisen jälkeen oli joka päivä työmeditaatio, jossa jokainen teki samaa tehtävää. Siivosin vessoja. Se oli minulle ok - kotonakin vessan siivoamisesta tulee hyvin puhdistunut olo.  Ruoka kuului myös retriitin hintaan. Saimme päivittäin kolme ma...

Eräs asia mikä "henkisissä piireissä" kuulee usein mainittavan, on ajatus että jokin asia on työstetty loppuun. Se häiritsee. Ymmärrän tämän tarkoittavan monelle ennemminkin sitä, että jotain asiaa on uskallettu katsoa ja työstää. Siten se ei ehkä ole enää samalla tavalla määräävä tai mitään määrittävä tekijä kuin ennen. Yllättävän usein monet teemat kulkevat kuitenkin elämässämme mukana ainakin jollain tasolla, vähintään testaamassa joko oppiläksyt on opittu.  Ei täällä valmiiksi tulla. Ajatus valaistumisesta kuulostaa myös kummalliselta. Tästä tulee mielleyhtymä "maaliin pääsemisestä", jostain sellaisesta minne saavutaan ja missä oltaisiin sitten ikään kuin valmiita. Eikös elämän kuulunut olla matka? En tiedä, ehkä en ymmärrä valaistumisesta yhtään mitään, ja mielipiteeni joskus muuttuu. Jos valaistuminen tarkoittaa sitä, ettemme enää omilla ajatuksillamme luo kärsimystä, tuen ajatusta. Koska jos tuohon pystyy edes jossain määrin, elämä helpottuu. Jotenkin silti k...

Elämä tarjoilee haavoittavia kokemuksia. Se tarjoilee myös kauniita kokemuksia. Kauneus saattaa olla kadoksissa jos olemme liikaa haavoilla. Niin haavoilla ettei osaa, jaksa tai pysty enää työstämään ja siten parantamaan itseään.  Itselleni haavoittavia kokemuksia on ollut esimerkiksi koulukiusaaminen. Ylipäätään lapsuudessa tapahtuneet hajottavat asiat ovat usein vaikeimpia työstettäviä. Olmmehan silloin kun tyhjä paperi, minne voi kuka tahansa piirtää mitä tahansa. Lapsella ei ole vielä riittävän kehittynyt ymmärryskyky, ja siksi hän kuvittelee että näin se maailma on ja toimii.  Sitä rakentaa itselleen muureja. Suojautuu ja sulkeutuu. Mieli luo tarinoita, joissa muut ovat uhka. Alkaa etsimään keinoja, millä tulisi rakastetuksi. Ihminen hakee hyväksyntää, ja ensin tietysti ensimmäisiltä guruiltaan eli vanhemmiltaan. Hinnalla millä hyvänsä. Se on lajityypillemme myös ominaista: halu ja tarve kuulua joukkoon sekä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi.  Mieli hakee pitkin elä...

Tyyppi nimeltä Vastustus kuiskii korvaani päivittäin: "ei jaksaisi lähteä lenkille" "ehken menekään sopimaani tapaamiseen" "ei minusta ole tähän" "ei ole mitään sanottavaa, muut ovat viisaampia" Oman mielen pyöritys on niin automaattista. Kun tunnistaa edes osan siitä sabotoivasta puheesta, voi todeta olevansa vahvasti kehityksen tiellä. Välillä tuntuu kuin nahistelisi sisäisessä vuoropuhelussa pienen lapsen kanssa. Ja sitä se varmaan onkin. Se pieni lapsi ei haluaisi eikä jaksaisi tehdä mitään, varsinkaan mitään uutta ja niin sanotusti rasittavaa. Eroaa siitä Sielun väsymyksestä siinä mielessä, että Vastustus nousee esiin useimmiten samantyyppisissä tilanteissa. Sielun väsymys taas iskee aikakausina, joka kestää päivän tai joitakin viikkoja, jolloin minkäänlainen suorittaminen ei vain kiinnosta ja haluaisi istua taikametsässä jutellen puulle.   Vastustus sen sijaan sisältää pelkoja. Kuten kohtaamisia, jotka sisältää uuden ihmisen tai ihmisiä, ku...

 Sitten kun... ...olen rikkaampi ...minulla on omistusasunto ...olen unelmieni työpaikassa ...olen laihempi/lihaksikaampi/"paremmassa kunnossa" ...olen parisuhteessa ...olen naimisissa ...minulla on lapsia ...olen eläkkeellä ...aikaa on enemmän. Siinähän se elämä menikin, haaveiden perässä juostessa. "Sitten kun-elämä" on vaarallista, koska sillä lykkää onnellisuutensa tulevaisuuteen. Kuitenkaan ei ole muuta kuin tämä hetki. Kaikki voi päättyä silmänräpäyksessä, ja silti kulutamme järjettömän suuren osan ajasta ja energiastamme kuvitteellisen onnellisuuden jahtaamiseen. Toisekseen vältämme tällä asioiden työstämistä, koska ajattelemme jonkun yksittäisen asian tapahtumisen olevan ratkaisu tämän hetkiseen onnettomuuteemme.  Tulevaisuuden suunnittelu on itsessään hyvä asia, sillä jos aina olisimme vain hetkessä emmekä koskaan miettisi viittä minuuttia pidemmälle, eihän tämä maailma nykyisellään toimisi. Lisäksi esimerkiksi lomamatkan odottaminen saattaa olla yhtä paljo...

Kahvitauolla: Kollega 1  "Mitä ajattelet tekeväsi kahden vuoden kuluttua?" Kollega 2  "Toivottavasti olen jossain muualla. Tässä työpaikassa ei ole mitään vikaa, mutta onhan tämä nähty" Kollega 1: "Sepä se. Miksi muutos onkin niin vaikea toteuttaa? Vaikka tietää, että sielu näivettyy. Mitä aiot tehdä tässä hetkessä päästäksesi lähemmäs unelmiasi? Kollega 2  "Voisin kokeilla säveltää" Kollega 1  "Selvä. Lupaatko että kahden viikon sisällä olet säveltänyt uuden kappaleen, kolmen vuoden soittotaukosi jälkeen?" Kollega 2 "Sopii. Mitä sinä lupaat?" Kollega 1 "Voisin aloittaa kirjoittamaan blogia" Tässä siis ollaan, kirjoittamassa. Huomenna on kulunut kaksi viikkoa tuosta keskustelusta. Pitäisikö puhua hetkinen sellaisesta asiasta kuin itsesabotaasi?  Ihminen on mestari sabotoimaan omaa elämäänsä. Voisi sanoa että (lähes) jokainen meistä sabotoi elämäänsä tavalla tai toisella.  Parhaillaan lukemani kirja "The Mountain Is...