Timanttikaivoksella

Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi pikakelauksella heräämiseeni johtaneita elämänvaiheita. Tässä keskityn ennemminkin siihen, miten tuo herääminen minussa näkyy. Heräämisen toinen osa kestää loppuelämän.  Kun ihminen on herännyt, hän alkaa ymmärtämään pienuutensa. Oman keskeneräisyytensä. Kuinka paljon on opittavaa ja kasvettavaa. Olemme täällä kehittymässä ja kasvamassa kuolemaamme asti. Omien uskomusten, toimintapojen ja ajatusmallien läpikäymisellä ja työstämisellä elämästä tulee huomattavasti kevyempää. Emme enää kuvittele olevamme uhreja. Alamme ymmärtämään energian maailmaa: kaikki se mitä meille tapahtuu, tapahtuu jotta oppisimme niistä, ja menisimme oikeaan suuntaan. Mitä pidemmälle kasvaa, sitä vapaampi on rajoittavista uskomuksista ja toimintamalleista. Ja mitä vapaampi niistä on, sitä aidommin kuulee myös sisäisen äänensä. Tällöin uskaltaa myös elää itsensä näköistä elämää. Alamme pikkuhiljaa ymmärtämään, että tosiasiassa olemme itse oman elämämme luojia. Valotan nyt ...

Heräämisellä viittaan pitkään prosessiin. Ajattelen sen alkavan yhteiskunnassamme vallitsevien sääntöjen ja normien kyseenalaistamisesta. Siitä hetkestä, kun ensi kertaa emme otakaan enää itsestäänselvänä sitä, että meille kerrotut, tai näkemämme asiat olisivat totta. Alamme näkemään niinkutsutusti metsän läpi.  Mielen valtaa hämmennys kun tässä prosessissa pääsee alkuun. Miten kaikki onkaan niin valheellista: ympäristöstä ja mediasta oppimamme mallit ihmissuhteista, rakkaudesta, terveydestä, vauraudesta, työstä... Alamme ymmärtänään että mieleemme on ohjelmoitu malli, joka ei tue ollenkaan hyvinvointiamme. Alamme tarkastelemaan oppimaamme ja aistimaan sitä, mikä meille on todellista? Herääminen onkin loppuelämän kestävä prosessi. Miten sitten itse heräsin? Muutama sananen lapsuudesta ensin. Ensimmäinen yhteisömme, eli lapsuuden perhehän on meille ensimmäinen yhteisön malli. Omaksumme sieltä myös roolit, joita lähdemme toteuttamaan eri yhteisöissä, kuten kouluissa ja työpaikoissa....