Timanttikaivoksella

Eräs asia mikä "henkisissä piireissä" kuulee usein mainittavan, on ajatus että jokin asia on työstetty loppuun. Se häiritsee. Ymmärrän tämän tarkoittavan monelle ennemminkin sitä, että jotain asiaa on uskallettu katsoa ja työstää. Siten se ei ehkä ole enää samalla tavalla määräävä tai mitään määrittävä tekijä kuin ennen. Yllättävän usein monet teemat kulkevat kuitenkin elämässämme mukana ainakin jollain tasolla, vähintään testaamassa joko oppiläksyt on opittu.  Ei täällä valmiiksi tulla. Ajatus valaistumisesta kuulostaa myös kummalliselta. Tästä tulee mielleyhtymä "maaliin pääsemisestä", jostain sellaisesta minne saavutaan ja missä oltaisiin sitten ikään kuin valmiita. Eikös elämän kuulunut olla matka? En tiedä, ehkä en ymmärrä valaistumisesta yhtään mitään, ja mielipiteeni joskus muuttuu. Jos valaistuminen tarkoittaa sitä, ettemme enää omilla ajatuksillamme luo kärsimystä, tuen ajatusta. Koska jos tuohon pystyy edes jossain määrin, elämä helpottuu. Jotenkin silti k...

Elämä tarjoilee haavoittavia kokemuksia. Se tarjoilee myös kauniita kokemuksia. Kauneus saattaa olla kadoksissa jos olemme liikaa haavoilla. Niin haavoilla ettei osaa, jaksa tai pysty enää työstämään ja siten parantamaan itseään.  Itselleni haavoittavia kokemuksia on ollut esimerkiksi koulukiusaaminen. Ylipäätään lapsuudessa tapahtuneet hajottavat asiat ovat usein vaikeimpia työstettäviä. Olmmehan silloin kun tyhjä paperi, minne voi kuka tahansa piirtää mitä tahansa. Lapsella ei ole vielä riittävän kehittynyt ymmärryskyky, ja siksi hän kuvittelee että näin se maailma on ja toimii.  Sitä rakentaa itselleen muureja. Suojautuu ja sulkeutuu. Mieli luo tarinoita, joissa muut ovat uhka. Alkaa etsimään keinoja, millä tulisi rakastetuksi. Ihminen hakee hyväksyntää, ja ensin tietysti ensimmäisiltä guruiltaan eli vanhemmiltaan. Hinnalla millä hyvänsä. Se on lajityypillemme myös ominaista: halu ja tarve kuulua joukkoon sekä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi.  Mieli hakee pitkin elä...

Tyyppi nimeltä Vastustus kuiskii korvaani päivittäin: "ei jaksaisi lähteä lenkille" "ehken menekään sopimaani tapaamiseen" "ei minusta ole tähän" "ei ole mitään sanottavaa, muut ovat viisaampia" Oman mielen pyöritys on niin automaattista. Kun tunnistaa edes osan siitä sabotoivasta puheesta, voi todeta olevansa vahvasti kehityksen tiellä. Välillä tuntuu kuin nahistelisi sisäisessä vuoropuhelussa pienen lapsen kanssa. Ja sitä se varmaan onkin. Se pieni lapsi ei haluaisi eikä jaksaisi tehdä mitään, varsinkaan mitään uutta ja niin sanotusti rasittavaa. Eroaa siitä Sielun väsymyksestä siinä mielessä, että Vastustus nousee esiin useimmiten samantyyppisissä tilanteissa. Sielun väsymys taas iskee aikakausina, joka kestää päivän tai joitakin viikkoja, jolloin minkäänlainen suorittaminen ei vain kiinnosta ja haluaisi istua taikametsässä jutellen puulle.   Vastustus sen sijaan sisältää pelkoja. Kuten kohtaamisia, jotka sisältää uuden ihmisen tai ihmisiä, ku...

 Sitten kun... ...olen rikkaampi ...minulla on omistusasunto ...olen unelmieni työpaikassa ...olen laihempi/lihaksikaampi/"paremmassa kunnossa" ...olen parisuhteessa ...olen naimisissa ...minulla on lapsia ...olen eläkkeellä ...aikaa on enemmän. Siinähän se elämä menikin, haaveiden perässä juostessa. "Sitten kun-elämä" on vaarallista, koska sillä lykkää onnellisuutensa tulevaisuuteen. Kuitenkaan ei ole muuta kuin tämä hetki. Kaikki voi päättyä silmänräpäyksessä, ja silti kulutamme järjettömän suuren osan ajasta ja energiastamme kuvitteellisen onnellisuuden jahtaamiseen. Toisekseen vältämme tällä asioiden työstämistä, koska ajattelemme jonkun yksittäisen asian tapahtumisen olevan ratkaisu tämän hetkiseen onnettomuuteemme.  Tulevaisuuden suunnittelu on itsessään hyvä asia, sillä jos aina olisimme vain hetkessä emmekä koskaan miettisi viittä minuuttia pidemmälle, eihän tämä maailma nykyisellään toimisi. Lisäksi esimerkiksi lomamatkan odottaminen saattaa olla yhtä paljo...