Timanttikaivoksella

Sana rakkaus herättää mielettömän määrän ajatusyhteyksiä. Monelle tulee ensimmäisenä mieleen parisuhde tai romantiikka. Ajattelen sen oleva rakkauden aliarviointia; parisuhde ja niin kutsuttu "romanttinen rakkaus" yhteen ihmiseen voi avata meidät voimakkaastikin kokemukselle rakkauden todellisesta olemuksesta. Rakkaushan kattaa kaikkien, ei vain yhden ihmisen rakastamista.  Rakkaus on- fraasissa kiteytyy tuon tunteen ydin parhaimmillaan. Jos ajattelen "rakastan sitten kun hän muuttuu", en tosiasiassa rakasta. Rakkaus ei vaadi mitään takaisin eikä sisällä ehtoja. Puhtaimmillaan näen rakkauden lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Parisuhteessa tämä on vaikea laji. Siinä peilautuu suhde elämän tärkeimpään ihmiseen, eli itseen. Moni haluaa kirsikan kakun päältä, mutta ei halua tehdä työtä sen eteen. Omien haavojen ja pimeyksien tutkiminen ja työstäminen on raskasta. Olemme tulleet tänne kuitenkin kasvamaan.  Uskon ajatukseen ykseydestä, eli siihen että on olemassa v

Kirjoitin viimeisessä tekstissä harhan maailmasta. Harhan maailmasta, joka sisältää ulkoa tulevan fiidin, syötteen, ohjelmoinnin. Usein tuntuu siltä, että on vaativaa pysyä omassa keskuksessa. Tarkoitan omalla keskuksella sitä, että pystyy hymyilemään tuolle showlle rauhan tilastaan käsin. Kutsun tuota Sielun väsymystä egon, eli harhan maailmaan väsymiseksi. Joka tuutista saa kuulla, kuinka ei ole riittävä omana itsenään, vaan pitäisi olla jotakin enemmän. Rikkaampi. Paremman näköinen. Laihempi. Lihaksikkaampi. Hienompi talo. Parempi titteli. Näyttää nuoremmalta. Eli ei ainakaan olla tyytyväinen siihen, siihen kaikkeen mitä sinulla on tässä hetkessä.  Tuskaa helpottaa se, että tajuaa ettei nuo asiat ole pysyviä onnellisuuden pilareita, tai edes sellaisia joita kannattaa tavoitella kuluttaen kaiken energiansa. Tuskaa ei kuitenkaan helpota se, kuinka helposti horjahtaa aidan toiselle puolelle. Kuinka nopeasti ajattelu voikin kääntyä. Esimerkiksi seuraavanlaiseen: "olen aika mitätön

Pohdin usein elämän merkitystä. Paremminkin sanottuna sitä, miksi olemme täällä ja miksi meidät, sisimpämme on tungettu ihmiskehoon, jonka on mahdollista tuntea niin paljon mielihyvää, mutta myös kipua ja kärsimystä. Kuka tämän kaiken keksi?  Vastauksia ja pohdintoja riittää. Niin minullakin. Olen utelias, ja mielipiteeni saattaa muuttua joskus nopeaankin tahtiin. Näkemykseni mukaan täällä on kaksi maailmaa: harhan, eli egon maailma. Sekä todellinen maailma, joka perustuu rakkauteen. Ohjelmointi on se, mitä meille syötetään ulkoapäin. Meidän tehtävä on oppia siitä pois ihmiselomme aikana.  Näitä ulkoapäin syötettyjä kaavoja on ihan lukematon määrä; otetaan esimerkiksi vaikka rakastuminen. Kun googlaa "rakastuminen oireet", löytyy massoittain samaa settiä; kuinka aivokemiasi sekoaa, sydän lyö tuhatta ja sataa, haluat olla koko ajan tämän uuden mielitiettysi kanssa jne. Toisin sanoen; kuinka asian kuuluu mennä. Seksi; Iltasanomissa on artikkeleita siitä, kuinka usein suomalaise

Kahvitauolla: Kollega 1  "Mitä ajattelet tekeväsi kahden vuoden kuluttua?" Kollega 2  "Toivottavasti olen jossain muualla. Tässä työpaikassa ei ole mitään vikaa, mutta onhan tämä nähty" Kollega 1: "Sepä se. Miksi muutos onkin niin vaikea toteuttaa? Vaikka tietää, että sielu näivettyy. Mitä aiot tehdä tässä hetkessä päästäksesi lähemmäs unelmiasi? Kollega 2  "Voisin kokeilla säveltää" Kollega 1  "Selvä. Lupaatko että kahden viikon sisällä olet säveltänyt uuden kappaleen, kolmen vuoden soittotaukosi jälkeen?" Kollega 2 "Sopii. Mitä sinä lupaat?" Kollega 1 "Voisin aloittaa kirjoittamaan blogia" Tässä siis ollaan, kirjoittamassa. Huomenna on kulunut kaksi viikkoa tuosta keskustelusta. Pitäisikö puhua hetkinen sellaisesta asiasta kuin itsesabotaasi?  Ihminen on mestari sabotoimaan omaa elämäänsä. Voisi sanoa että (lähes) jokainen meistä sabotoi elämäänsä tavalla tai toisella.  Parhaillaan lukemani kirja "The Mountain Is